Opettajaperheen poika kohtaa sattumalta tytön, kohtalokas hetki päättää tytön elämän. Nyt poika on tuomionsa kärsinyt ja elää keskuudessamme, opiskelee, seurustelee, perustaa perheen....

 

A, joka oli 15-vuotias, oli pahoinpidellyt sattumalta tapaamaansa 14-vuotiasta B:tä niin että tämä oli menettänyt tajuntansa. A oli siirtänyt B:n ojan pohjalle, jossa A oli kuristanut B:tä seisoen tämän päällä. A:n menettelyn seurauksena B oli kuollut tukehtumalla hengitettyään ojan pohjalla ollutta mudansekaista vettä. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevin perustein A tuomittiin taposta. (Ään.)

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Vaatimukset Imatran käräjäoikeudessa

Syyte

Virallinen syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen nuorena henkilönä tehdystä taposta. Syytteen tueksi syyttäjä esitti seuraavan.

A oli kohdannut vastaan pyöräilleen, ulkonäöltä tuntemansa, 14-vuotiaan B:n Imatran kaupungissa Kanavakadulla. A oli kääntynyt polkupyörällään B:n perään ja saavuttanut tämän Sulkukujalla.

A oli pysäyttänyt B:n tarttuen kiinni tämän polkupyörästä. Pysäyttämisen jälkeen A oli välittömästi tehnyt B:lle ruumiillista väkivaltaa lyömällä tätä nyrkillä kasvoihin ja päähän. B oli tehnyt vastarintaa, yrittänyt paeta ja huutanut apua.

A oli siirtänyt B:n pyörätien viereiseen ojaan.

Ojan pohjalla oli kamppailtu. B oli jäänyt ojan pohjalle selälleen, reppu osittain allaan, kun A oli saanut B:n vastarinnan murrettua. A oli B:n vartalon päällä seisoen kuristanut B:tä kurkusta ja samaan aikaan painanut B:n päätä ojan pohjalla olleeseen mudansekaiseen veteen niin, että B:n hengitystiet olivat olleet pinnan alla. A oli jatkanut kuristamista kunnes B:n liikehtiminen oli vaimentunut. Kuristamisen jälkeen A oli seisonut B:n vartalon päällä, kunnes B:n liikehtiminen oli loppunut kokonaan. Seisoessaan kuristamisen jälkeen B:n päällä A oli jalallaan painanut B:n päätä syvemmälle veden ja mudan sisään. B oli kuollut. Kuoleman perussyy oli ollut veden ja mudan hengittämisestä seurannut tukehtuminen.

A, joka oli teon tehdessään ollut 15-vuotias, oli näin tahallaan tappanut B:n.

Toissijaisesti virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta nuorena henkilönä tehdystä törkeästä pahoinpitelystä ja nuorena henkilönä tehdystä törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Asianomistajien rangaistusvaatimus

B:n vanhemmat sekä sisar vaativat A:lle rangaistusta nuorena henkilönä tehdystä murhasta.

A oli tappanut B:n. Tappo oli tehty vakaasti harkiten ja erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä ottaen huomioon A:n määrätietoinen toiminta, surmaamistilanne ja se, että surmaaminen oli tapahtunut pahoinpitelyrikoksen ilmitulon estämiseksi tai yksinkertaisesti halusta tappaa. B:llä ei ollut ollut mitään mahdollisuuksia puolustautua. B oli ollut satunnainen ohikulkija, joka ei ollut miltään osin antanut aihetta väkivallalle. B:n vastarinnasta ja ponnisteluyrityksistä huolimatta A oli sitkeästi pitänyt B:n pään mudan ja veden sisällä.

A oli kohdannut vastaan pyöräilleen B:n kevyen liikenteen väylällä. A oli kääntynyt polkupyörällään B:n perään pahoinpidelläkseen häntä. Kun A oli saanut B:n pysäytettyä, hän oli välittömästi alkanut lyödä nyrkillä B:tä kasvoihin. Tukahduttaakseen B:n vastarinnan A oli lyönyt pään alueelle vielä 3 - 4 kertaa, minkä seurauksena B oli menettänyt tajuntansa ja kaatunut maahan. A oli raahannut tajuttoman B:n ojan pohjalle.

Ojan pohjalla A oli kuristanut B:tä kurkusta. Kuristamisen aikana B:n jalat ja kädet olivat alkaneet liikkua. B oli alkanut tehdä vastarintaa vapautuakseen mudan ja veden alta. Tämän jälkeen A oli siirtynyt B:n ylävartalon ja pään päälle seisomaan, minkä seurauksena B:n pää oli painunut mutaan ja suu ja nenä olivat joutuneet mudan peittämiksi.

Pään päällä seisominen oli kestänyt noin minuutin siihen saakka, kunnes B:n liikkeet olivat lakanneet. Liikkeiden lakkaamisen jälkeen A oli seissyt vielä vähän aikaa B:n päällä. B oli kuollut ja se oli aiheutunut siitä, että B oli hengittänyt mutaa.

A oli peittänyt rikoksensa jälkiä siirtämällä B:n polkupyörän ojan reunaan ja heittämällä kotimatkallaan hansikkaansa menemään.

A oli ollut kooltaan suurempi ja huomattavasti voimakkaampi kuin B.

Lisäksi B:n vanhemmat ja sisar vaativat A:lta vahingonkorvausta.

Vastaukset ja perusteet

A vaati, että syytteet murhasta ja taposta hylätään, koska hän ei ollut tahallaan aiheuttanut B:n kuolemaa. Tekoa ei ollut tehty vakaasti harkiten tai erityisen raaalla ja julmalla tavalla eikä se ainakaan ollut ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä.

A myönsi pahoinpidelleensä B:tä pyörätiellä syyttäjän esittämällä tavalla. Sen sijaan hän kiisti painaneensa ojassa B:n kasvoja mudan sekaiseen veteen. A myönsi, että hän oli seisonut ojan pohjalla B:n päällä ja kuristanut häntä lyhyen aikaa kaulan seudusta. Kuristamisen aikana B oli liikehtinyt. Irrotettuaan kätensä A oli seisonut vähän aikaa B:n päällä. B oli kuollut A:n poistumisen jälkeen. Tällä menettelyllään A katsoi syyllistyneensä ainoastaan pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen. A kiisti pahoinpitelyn olleen törkeä.

Lisäksi A kiisti B:n vanhempien vahingonkorvausvaatimukset vaaditun määrän osalta ja vaati sisaren vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämistä kokonaan.

Käräjäoikeuden tuomio 19.6.2002

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen nuorena henkilönä tehtyyn tappoon. Käräjäoikeus hylkäsi rangaistusvaatimuksen nuorena henkilönä tehdystä murhasta. Perusteluinaan käräjäoikeus totesi seuraavaa:

Näyttö ja siitä tehtävät johtopäätökset

Näyttö perustui A:n kertomukseen, tapahtumapaikkatutkinnassa tehtyihin havaintoihin ja B:ssä todettuihin vammoihin. A:n kertomusta oli pääosin pidettävä luotettavana. Oli kuitenkin mahdollista, että tapahtumien kulkuun liittyi seikkoja, joita A ei tekonsa aiheuttaman järkytyksen vuoksi muistanut. A oli itsekin todennut, että hänen muistissaan oli pimeitä pisteitä.

A kertoi kohdanneensa B:n sattumalta tapahtumailtana kello 19.00 jälkeen, kun he olivat ajaneet pyörillä toisiaan vastaan. Huonolla tuulella ollut A oli päättänyt pahoinpidellä ulkonäöltä tuntemansa B:n ja kääntynyt sen vuoksi hänen peräänsä. A kertoi päätöksensä johtuneen B:n ja hänen ystäviensä välisestä riidasta, mikä oli tapahtunut edellisenä päivänä nuorisotalolla.

Tavoitettuaan B:n A oli pysäyttänyt hänet tarttumalla hänen polkupyöräänsä, ottanut B:tä kädestä kiinni ja lyönyt häntä välittömästi nyrkillä kasvoihin oman kertomansa mukaan korkeintaan kolme kertaa. B oli yrittänyt paeta, huutanut apua ja raapaissut kynnellä A:ta kasvoihin. Tästä A oli entisestään suuttunut ja lyönyt vielä enintään kolme kertaa pään alueelle, minkä seurauksena B oli kaatunut selälleen pyörätielle ja menettänyt tajuntansa.

B:n ruumiinavauksessa todettiin päälaen etuosassa ja takaraivon alaosassa verenpurkaumat. Ruumiinavauksen suorittanut oikeuslääkäri piti mahdollisena, että pään alueelle kohdistuneet iskut olivat aiheuttaneet hetkellisen tajuttomuuden A:n kertoman mukaisesti. Pään vammoista oikeuslääkäri päätteli, ettei tajuttomuus ollut ollut kovin syvää.

B:n oikeassa ranteessa, kämmenselissä ja kyynärvarsissa oli ollut mustelmia, jotka olivat saattaneet syntyä kiinni pitämisestä jo pyörätiellä. Tässä tilanteessa B:n rannekellon rannetappi oli voinut myös rikkoutua ja B:n oikeassa kädessään pitämä kello lennähtää ojan pohjalle.

A oli kertomansa mukaan siirtänyt tajuttoman B:n ojan penkalle ja työntänyt hänet alas viereiseen ojaan.

Tapahtumahetkellä oli satanut rankasti ja ollut pimeää. Ojassa oli ollut mudansekaista vettä. A oli kertomuksensa mukaan mennyt perässä ojan pohjalle, asettunut seisomaan B:n päälle ja samalla kuristanut häntä kaksin käsin kurkusta. Kuristamisen aikana ainakin B:n jalat olivat liikkuneet. Kun liikehtiminen oli loppunut, A oli seissyt vielä hetken B:n päällä ja poistunut ojasta. Poistuessaan paikalta A ei ollut havainnut enää liikettä B:ssä eikä hän ollut tarkastanut, oliko tämä hengittänyt. A:n mukaan B:n pää oli teon aikana peittynyt mutaan. A arveli, että hänen poistuessaan paikalta B:n pää oli jäänyt todennäköisesti upoksiin.

Tämän jälkeen A oli siirtänyt B:n pyörän ojaan, heittänyt kotimatkalla hansikkaansa pois ja saavuttuaan kotiin noin kello 19.25 siistinyt kenkänsä ja takkinsa sekä laittanut muut vaatteensa pyykkiin.

B oli löydetty seuraavana aamuna kuolleena. B oli maannut ojassa selällään osittain reppunsa päällä. Sekä välittömänä että kuoleman perussyynä oli ollut veden ja mudan hengittämisestä seurannut tukehtuminen ja kuolinajaksi oli laskettu katoamisiltana kello 19.07 - 21.40.

Asiassa oli epäselvää, oliko ojassa kamppailtu, oliko A painanut B:n kasvoja mutaan ja oliko B kuollut ennen A:n poistumista.

A:n mukaan ojassa ei ollut kamppailtu. A kertoi, että B oli alkanut liikehtiä hieman vasta sen jälkeen, kun hän oli kuristanut, ja että asennostaan huolimatta hän oli pystynyt helposti hillitsemään B:tä. A:n mukaan liikehtiminen oli loppunut kuristamisen aikana. Esitutkinnassa A oli toistuvasti kertonut, että B oli kuristamisen aikana liikuttanut käsiään ja jalkojaan ja että liikehdintä oli jatkunut jonkin aikaa vielä kuristamisen jälkeenkin ja loppunut kokonaan päällä seisomisen aikana. A oli käyttänyt B:n vastarinnasta myös ilmaisua rimpuilu.

Kun B oli seuraavana aamuna löydetty, hänen hiuksensa olivat olleet sekaisin, hiusten sisällä oli ollut runsaasti maasta peräisin ollutta kariketta ja heinää. Pää oli ollut voimakkaasti vasemmalle kääntyneenä ja kasvoissa oli näkynyt selvä mutaraja, mistä voitiin päätellä suun ja nenän olleen mutaveden alla. B:n vaatteet olivat olleet lähes yltä päältä mudassa, hänen selässään olleen repun vetoketju oli ollut yläosastaan auki 10 - 15 senttimetriä ja repun sisällä olleet farmarihousut olivat olleet osittain savessa. Oikeassa poskessa oli ollut pinnallinen, naarmuuntunut ihohankauma-alue, joka oli suuntautunut viistosti alas oikealle kaulalle asti. B:n oikean korvalehden alla oli ollut osa rikkoutuneesta korvakorusta ja korun lukkolaite oli ollut vieressä hiuksiin sotkeentuneena. Pään asennosta ja poskessa olleesta jäljestä sekä rikkoutuneesta korvakorusta voitiin päätellä A:n seisseen lopuksi osittain B:n pään päällä. Korun sijainti lisäksi osoitti, että B ei ollut enää A:n poistuttua paikalta liikkunut ainakaan merkittävästi.

Rikospaikkatutkinnan suorittanut rikosylikonstaapeli P kertoi todistajana, että ojanpohja oli kovaa savea, jossa oli luonnon muovaamia kuoppia. B:n pää ja ylävartalo olivat osuneet tällaiseen kuoppaan. Siten B:n pään kohdalla ollut painauma ei osoittanut A:n käyttämän väkivallan voimakkuudesta mitään.

Todistaja P:n mukaan tapahtumapaikalla oli ollut nähtävissä hyvin vähän kamppailujälkiä. Jalanjälkiä tai merkkejä kieriskelystä ei ollut löytynyt. Selvimmät jäljet olivat olleet B:n jalkojen alla. Jäljistä päätellen B oli tehnyt voimakkaita edestakaisia liikkeitä jaloillaan maaperää vasten. Pään tai käsien liikkeistä ei ollut jäänyt jälkiä maaperään. Jalkojen jättämistä jäljistä ja hiuksista todistaja oli päätellyt, että B oli tehnyt tietoista vastarintaa.

Vaikka B:n kengät olivat olleet yltä päältä kurassa, niin kengänpohjien kärkiosat olivat jääneet osittain puhtaiksi. Tämä viittasi siihen, että kamppailua ei ollut käyty pystyasennossa. Varmuudella voitiin sanoa, että B oli liikehtinyt enemmän ja pidempään kuin A oli oikeudessa kuultuna kertonut. Hiusten roskaantumisesta huolimatta edellä kerrotut seikat eivät kuitenkaan osoittaneet riittävällä varmuudella, että ojassa olisi varsinaisesti kamppailtu. Sen sijaan niistä oli pääteltävissä, että B oli voinut olla sen verran tajuissaan kuristamisen alkaessa, että hän oli liikuttanut päätään saadakseen ilmaa tai A:n otteen irrotetuksi. B oli joka tapauksessa ollut puolustautumiskyvytön ottaen huomioon edeltävä tajuttomuus, hänen asentonsa ojan pohjalla ja kokonsa verrattuna A:han. B:n liikehtiminen ja jalkojen jättämät jäljet olivat ainakin osaksi selitettävissä myös tukehtumiseen liittyvällä kouristusvaiheella, jolle olivat tyypillisiä yhtäjaksoiset tai nykivät jatkuvat kouristelut. Kouristusvaihe seuraa tukehtumisessa nopeasti ensimmäistä niin sanottua ahdistusvaihetta ja kestää 2 - 3 minuuttia. Oikeuslääkärin mukaan tässä vaiheessa seuraa myös tajuttomuus.

Näyttämättä oli jäänyt, että A olisi erityisesti painanut B:n päätä mutaan. Sillä ei kuitenkaan teon rikosoikeudellisen arvioinnin kannalta ollut ratkaisevaa merkitystä, koska A:n omat lausumat osoittivat, että B:n pää oli kuristamisen ja vartalon päällä seisomisen seurauksena vajonnut mutaan. A oli ollut myös siinä käsityksessä, että B oli ollut ojan pohjalla mahallaan. Koska B:n hengitystiet olivat olleet mudansekaisen veden pinnan alla, tukehtumisprosessi oli jo alkanut A:n menettelyn vuoksi. Ajan arviointiin liittyvien epävarmuustekijöiden vuoksi käräjäoikeus arvioi, että A:n teko oli kokonaisuudessaan kestänyt enimmillään 10 minuuttia ja vähimmillään kolme minuuttia. Liikehdinnän lakkaaminen osoitti varmuudella, että B oli ollut tajuton, mutta ei sitä, että B olisi ollut kuollut A:n poistuessa paikalta. Joka tapauksessa A:n teon vuoksi B:llä ei ollut ollut enää mahdollisuutta omatoimisesti pelastua.

Tahallisuus

Kysymys oli siitä, oliko A tahallaan vai tuottamuksellaan aiheuttanut B:n kuoleman.

A:lla oli ollut alunperin tarkoitus vain pahoinpidellä B:tä. A on kiistänyt, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut teon edetessäkään surmata B. B:n siirtämisestä ojaan ja käytetystä väkivallasta ei voitu myöskään päätellä tällaista tai sitä, että A olisi surmannut B:n pahoinpitelyrikoksen salaamiseksi. Siten A:n ei ole näytetty tarkoittaneen surmata B:tä.

Sen arvioimisessa, oliko A pitänyt tekonsa varmana tai varsin todennäköisenä seurauksena kuolemaa, käräjäoikeus kiinnitti huomiota seuraaviin seikkoihin.

Ensinnäkin A oli tiennyt B:n hengitysteiden olleen mudansekaisen veden pinnan alapuolella. Tästä huolimatta hän oli jatkanut kuristamista ja vartalon päällä seisomista. A oli myös havainnut liikehdinnän vähitellen vaimentuvan, kunnes se oli kokonaan lakannut.

Yleisesti oli tiedossa, että jos suu ja nenä olivat riittävän pitkään veden pinnan alla, seurasi hukkumiskuolema. Vaikka tapahtumat olivat todennäköisesti edenneet melko nopeasti, A:lla oli ollut tilaisuus ja riittävästi aikaa tehdä havaintoja B:n asennosta ja tilasta, teko-olosuhteista ja seurauksista. Näistä syistä A:n oli viimeistään tekonsa loppuvaiheessa katsottava käsittäneen, että hänen menettelystään seurasi varmuudella B:n kuolema. A oli siten tahallaan surmannut B:n.

Törkeysarvostelu

Kysymys oli myös siitä, oliko tappo tehty vakaasta harkinnasta ja erityisen raaalla tai julmalla tavalla ja oliko rikos myös kokonaisuutena arvostellen törkeä rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

A oli tekohetkellä ollut 15-vuotias ja B 14-vuotias. Nuoret olivat sattumalta kohdanneet pyörätiellä. A ei ollut suunnitellut tekoaan etukäteen. Teko oli johtunut paljolti tilanteen odottamattomasta kehittymisestä, jossa pahoinpitelytarkoituksessa aloitettu teko oli vastarinnan aiheuttaman suuttumustilan vuoksi johtanut toisen surmaamiseen. A:n toimilla teon jälkeen ei ollut erityistä merkitystä törkeysarvostelussa. Edellä kerrotun perusteella tekoa ei ollut tehty vakaasta harkinnasta.

Surmaamistapa oli ollut raaka ja julma. Oikeuskäytännössä kuristaminen ei kuitenkaan ole yksin riittänyt tapon arvostelemiseen murhaksi. Ikänsä puolesta nuoria voitiin pitää tasavertaisina. Vaikka B oli ollut puolustuskyvyttömässä tilassa ojassa, surmaamistapa tai muutkaan esille tulleet seikat eivät osoittaneet sellaista erityistä raakuutta ja julmuutta, että A:n tekoa voitaisiin pitää murhana.

Tappo ei ollut ollut myöskään tekoon johtaneet ja siitä ilmenevät seikat huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Rangaistuksen mittaaminen

A oli teon tehdessään ollut 15-vuotias eikä häntä ollut aikaisemmin rangaistu. Hän oli teon tehdessään ollut täydessä ymmärryksessä. Rikoslain 3 luvun 2 §:n mukaan hänelle nuorena henkilönä taposta tuomittava rangaistus määrätään rangaistusasteikosta, jossa enimmäisrangaistus on kolme neljäsosaa saman lain 21 luvun 1 §:n 1 momentissa säädetystä enimmäisrangaistuksesta ja vähimmäisrangaistus pienin määrä, jonka vankeutta saa tuomita. Rangaistus voi siten olla enintään 9 vuotta ja vähintään 14 päivää vankeutta.

Ottaen huomioon A:n ikä, tekotapa ja tahallisuuden aste käräjäoikeus piti oikeudenmukaisena rangaistuksena seitsemää vuotta vankeutta.

Vahingonkorvausvelvollisuus

Lisäksi käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan B:n vanhemmille ja sisarelle vahingonkorvausta.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Hilpi Ketola ja käräjätuomari Minna Hällström sekä lautamiehet.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 30.12.2002

B:n sisar ja A valittivat hovioikeuteen. Sisar vaati, että A tuomitaan nuorena henkilönä murhasta. A vaati, että teko katsotaan pahoinpitelyksi ja törkeäksi kuolemantuottamukseksi ja että rangaistusta alennetaan. Korvausvaatimusten osalta A toisti käräjäoikeudessa esittämänsä.

Hovioikeus, joka toimitti asiassa pääkäsittelyn, lausui, että A oli hovioikeudessa muuttanut esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa antamiaan kertomuksia tapahtumista ojan pohjalla. Perusteeksi A oli esittänyt, ettei hänellä ollut alun perinkään ollut kovin tarkkoja muistikuvia siitä, mitä siellä oli tapahtunut. Kertomusten yksityiskohdat saattoivat olla hänen todellisiin muistikuviinsa sekoittuneita johtopäätöksiä, joita hän oli tehnyt luettuaan tapahtumasta lehdistä ja keskusteltuaan asiasta häntä kuulustelleen rikosylikonstaapeli T:n kanssa.

Todistaja T:n mukaan A oli kertonut kuulusteluissa teosta sellaisia yksityiskohtia, joita ei ollut julkaistu lehdissä. Jo ensimmäinen kuulustelu oli videoitu. Kuulustelua ei ollut edeltänyt minkäänlainen hänen ja A:n välinen kahdenkeskinen epävirallinen keskustelu tapahtuneesta rikoksesta. A:n isä oli ollut läsnä kaikissa kuulusteluissa. Ensimmäistä kuulustelua lukuunottamatta muissa kuulusteluissa oli ollut läsnä myös A:n asianajaja. Kenelläkään heistä ei ollut ollut huomauttamista kuulustelujen suhteen. Lisäksi rikospaikkatutkimuksen ja oikeuslääketieteellisen tutkimuksen havainnot tukevat A:n aikaisempia kertomuksia.

Edellä esitetyillä perusteilla hovioikeus piti A:n esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa antamia kertomuksia luotettavampina kuin hänen hovioikeudessa osittain muuttamaansa kertomusta. A:n selitys kertomustensa muuttamiselle ei ollut uskottava.

Todistajien kertomuksista ei A:n teolle ollut selvinnyt mitään motiivia. Hovioikeuden arvioinnin perustaksi jäi siten se, mitä A itse oli tekonsa syyksi esittänyt.

Tapahtumainkulku

Hovioikeus katsoi, että tapahtumien kulku oli käräjäoikeuden tuomion perusteluissa kuvattu pääosin oikein. Asiassa oli jäänyt kuitenkin selvitettäväksi, oliko ojan pohjalla ollut kamppailua A:n ja B:n välillä, sekä se, miten A oli seissyt B:n päällä.

A:n mukaan ojassa ei ollut kamppailtu. Hänen kertomustaan vastaan puhuvat kuitenkin rikospaikkatutkinnassa tehdyt havainnot. Tapahtumapaikalta otetuista valokuvista ilmeni, että B:n kengät olivat jättäneet maahan voimakkaat vartalon suuntaiset urat, jotka olivat alkaneet takamuksen alta ja jatkuneet kantapäitten kohdalle asti. Jäljet olivat syntyneet jalkojen edestakaisesta liikkeestä. Vaikka ojan pohja oli ollut kovaa savea, urat olivat olleet selvästi nähtävissä. Myös B:n kengän pohjat olivat olleet kokonaan savessa, mikä osoitti, että hän oli yrittänyt ponnistaa jaloillaan. B:n hiukset olivat olleet täysin sekaisin ja täynnä kariketta ja muuta maan pinnasta irronnutta ainesta. Tästä voitiin päätellä, että hänen päänsä oli hiertynyt tai sitä oli hierretty voimakkaasti maata vasten. Lisäksi B:n selässä olleen repun vetoketju oli ollut osittain auki ja repun sisällä oli ollut mutaa, jonka oli täytynyt joutua reppuun B:n liikkuessa A:n alla. Edellä olevat seikat osoittivat, että ojan pohjalla oli kamppailtu. Kenkien jättämät jäljet olivat olleet niin selvät, että kysymys ei ollut voinut olla pelkästään kuolinkouristuksista vaan siitä, että B oli yrittänyt päästä pois A:n alta. Tätä osoitti osaltaan myös kenkien pohjassa ollut savi ja se, että B oli hengittänyt mutaa syvälle keuhkoihinsa.

Valokuvat osoittivat, että B:n kasvot olivat löydettäessä olleet paksun mutakerroksen peitossa. Tutkimuksen mukaan B:n keuhkoista oli löytynyt tahnamaista ainesta, joka oli koostunut pii-levistä, hiekasta, hiedasta, hiesusta, mudasta ja savesta. Valokuvat ja tutkimus osoittivat, että B:n hengitystiet olivat olleet veden pinnan alapuolella ennen kuin hänen liikehtimisensä seurauksena pohjasta irronneet raskaammat hiukkaset, joiden kidekoko oli ollut suurimmillaan kaksi millimetriä, olivat painuneet takaisin pohjaan. B:n hengitystiet olivat siten olleet veden alla jo teon aikana eikä hän ollut kuollut myöhemmin hukkumalla.

Kuristamisen jälkeen A oli omankin kertomansa mukaan seissyt B:n päällä. B:n pää oli ollut löydettäessä voimakkaasti kääntyneenä vasemmalle. Todistajana kuullun rikosylikonstaapeli P:n mukaan henkilön kuollessa pää ei muutoin kuin jonkin ulkoisen voiman vaikutuksesta ollut voinut kääntyä näin voimakkaasti vartaloon nähden. Hovioikeus katsoi, että pään kääntymisen oli aiheuttanut se, että A oli painanut päätä jalallaan. Tätä päätelmää tuki myös se, että osa B:n rikkoontuneesta korvakorusta oli löytynyt irtonaisena hänen kaulaltaan korvan takaa ja se, että hänen oikeassa poskessaan oli ollut jälki, joka sopi P:n kertomus huomioon ottaen jalalla painamisen seurauksena syntyneeksi.

B oli kuollut viimeistään A:n painaessa B:n päätä jalallaan. Tätä osoitti se, että B:n pää ei ollut enää liikkunut, koska irronnut korvakoru ei ollut pudonnut ojan pohjalle. B:n päällä seisomisen A oli omankin kertomansa mukaan lopettanut vasta, kun B:n liikkeet olivat lakanneet. Menettelyllään A oli varmistanut B:n kuoleman.

Tahallisuus

Ihmisen surmaaminen käsin kuristamalla ja hukuttamalla vaati poikkeuksellisen voimakasta surmaamistahtoa. A:n toiminta ojan pohjalla oli ollut alusta lähtien niin määrätietoista, että hänen tarkoituksensa oli ollut tahallaan surmata B.

Törkeysarvostelu

Rikoslain 21 luvun 2 §:n mukaan rikoksentekijä oli tuomittava murhasta muun muassa silloin, kun tappo oli tehty vakaasti harkiten tai erityisen raa'alla tai julmalla tavalla. Teon tuli myös olla kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Vakaa harkinta

Vakaa harkinta edellytti suunnitelmallisuutta. Surmaamispäätöksen oli katsottava syntyneen vasta B:n ollessa ojan pohjalla. Näin ollen A ei ollut surmannut B:tä sanotun säännöksen tarkoittamalla tavalla vakaasti harkiten.

Erityinen raakuus tai julmuus

Erityistä raakuutta tai julmuutta ei ollut lainsäädännössä määritelty. Ne eivät kuitenkaan olleet tekijää vaan tekotapaa koskevia ominaisuuksia. Erityinen raakuus tai julmuus voi olla kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun surmaamistapa oli ollut poikkeuksellisen törkeä tai kun uhrille oli aiheutettu erityistä kärsimystä.

Tekoon ei ollut näytetty olleen minkäänlaista syytä. A oli ollut fyysisesti täysin ylivertainen B:hen nähden, joka oli ollut ojan pohjalla täysin puolustuskyvytön. Surmaamisen A oli tehnyt käsin kuristamalla, painamalla päätä mutavelliin ja varmistamalla kuoleman vielä pään päällä seisten. Tekotapa osoitti A:n poikkeuksellisen sitkeää, määrätietoista ja johdonmukaista pyrkimystä surmata B. Tekoa oli siten pidettävä erityisen raakana. Surmaamistapa kokonaisuutena oli ollut B:n kannalta erittäin tuskallinen. B:n rimpuilun jäljet ojan pohjalla osoittivat myös, että hän oli ymmärtänyt, mitä hänelle oltiin tekemässä. Näin ollen surmaamisen oli täytynyt aiheuttaa B:lle myös erittäin suurta kärsimystä. A:n tekoa oli siten pidettävä myös erityisen julmana.

Teon kokonaisharkinta

Teolle ei ollut minkäänlaista motiivia ja se oli kohdistunut satunnaiseen vastaantulijaan. A oli toiminut teon aikana ja sen jälkeen täysin kylmäverisesti. Näillä perusteilla hovioikeus piti tekoa myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Syyksilukeminen

Edellä esitetyillä perusteilla hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden A:n syyksi lukema tappo oli tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Tekoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Näin ollen A oli syyllistynyt murhaan.

Seuraamusharkinta

A oli teon tehdessään ollut täydessä ymmärryksessä. Hän oli ollut 15-vuotias. Nämä seikat sekä edellä kerrotun tekotavan huomioon ottaen hovioikeus piti oikeudenmukaisena rangaistuksena yhdeksää vuotta vankeutta.

Hovioikeus tuomitsi A:n rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin ja 3 luvun 2 §:n nojalla nuorena henkilönä tehdystä murhasta yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen.

Tuomittujen vahingonkorvausten osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha-Matti Murto, Sakari Pasila ja Esko Mikkola. Esittelijä Pekka Suoknuuti.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati, että syyte nuorena henkilönä tehdystä murhasta hylätään ja hänen katsotaan syyllistyneen nuorena henkilönä tehtyyn pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen ja että tuomittua rangaistusta joka tapauksessa alennetaan. Lisäksi A vaati B:n vanhemmille tuomittujen vahingonkorvausten alentamista ja sisarelle tuomitun korvausvaatimuksen hylkäämistä taikka ainakin korvauksen alentamista.

Virallinen syyttäjä sekä asianomistajat vastasivat valitukseen.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn valmisteluistunnon ja suullisen käsittelyn.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Tapahtumatiedot

1. Riidattomat seikat

A on Imatralla 14.11.2000 pyörätiellä pysäytettyään polkupyörällä ajaneen B:n tarttunut häneen kiinni ja lyönyt häntä nyrkillä pään alueelle. B on tehnyt vastarintaa, yrittänyt paeta ja huutanut apua sekä raapaissut A:ta poskeen. A on jatkanut nyrkillä lyömistä, minkä seurauksena B on menettänyt tajuntansa ja kaatunut maahan. Tämän jälkeen A on siirtänyt B:n pyörätien viereisen ojan penkalle ja työntänyt hänet alas ojaan.

Ojassa A on seisonut B:n päällä ja kuristanut häntä kaksin käsin kurkusta. B on kuristamisen aikana liikehtinyt. Liikkumisen loputtua A on lopettanut kuristamisen, noussut ojasta pyörätielle, siirtänyt tielle jääneen B:n polkupyörän lähemmäksi tätä ojan penkalle ja poistunut paikalta.

B on löydetty seuraavana aamuna 15.11.2000 kuolleena. Kuolinsyytutkimuksen mukaan kuoleman välitön ja perussyy on ollut veden ja mudan hengittämisestä seurannut tukehtuminen. Kuolinajaksi on laskettu 14.11.2000 kello 19.07 - 21.40.

2. Riidanalaiset seikat

Tapahtumien osalta on riidanalaista, onko B ollut ojan pohjalla tajuissaan ja kamppaillut vapautuakseen A:n otteesta, onko A kuristamisen jälkeen vielä tahallaan painanut B:n päätä veteen seisomalla pään päällä tai painamalla sitä jalallaan, onko A havainnut B:n hengityselinten olevan veden alla ja onko B kuollut teon aikana vai sen jälkeen.

Näyttö ja sen arviointi

3. Näyttö tapahtumista perustuu A:n kertomuksiin, ruumiinavaustutkimukseen ja tekopaikkaa koskeviin rikosteknisiin tutkimuksiin sekä todistajina kuultujen rikosylikonstaapelien ja oikeuslääkärin kertomuksiin.

A:n kertomus

4. A on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt, että hän on tutkinnan ja asian käsittelyn eri vaiheissa kuvitellut ja päätellyt yksityiskohtia, jotka hän on sitten kertonut arveluinaan tai muistikuvinaan. Luotettavana muistikuvana A on pitänyt sitä, että hän oli ojan pohjalla seissyt B:n päällä ja samalla lyhytaikaisesti kuristanut häntä kurkusta. Lisäksi hänellä oli muistikuva B:n liikehtimisestä. Sen sijaan tämän asennosta ojan pohjalla hänellä ei ollut mitään muistikuvaa. Hänellä ei ollut tosiasiallisia havaintoja uhrin pään ja hengityselinten asennosta eikä siitä, että ne olisivat olleet veden alla. A on kiistänyt, että B olisi ollut ojan pohjalla tajuissaan ja että siellä olisi varsinaisesti kamppailtu. A on myös kiistänyt, että hän olisi erityisesti painanut B:n päätä mutaan. Sen sijaan hän on pitänyt mahdollisena, että hän on astunut B:n kasvoille poistuessaan ojasta.

Todistajat

5. Todistajina kuullut rikosylikonstaapelit P ja T ovat päätelleet B:n jalkojen maahan jättämistä jäljistä ja tämän hiuksiin sekoittuneesta maa-aineksesta, että hän oli tehnyt tietoista ja voimakasta vastarintaa. P oli suorittanut rikospaikkatutkinnan ja T on perustanut näkemyksensä siihen, mitä valokuvista ja rikostutkinnan tuloksista ilmenee, sekä pitkään kokemukseensa rikostutkijana.

6. Todistajana kuullun oikeuslääkärin mukaan ruumiinavauksessa todettujen pään alueen löydösten perusteella oli mahdollista, että B:n päähän pyörätiellä kohdistuneet iskut olivat aiheuttaneet tajuttomuuden, joskaan tajuttomuus ei todistajan arvion mukaan kuitenkaan ilmeisesti ollut kovin syvää. Oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa kaulalla havaituista väkivallan merkeistä ja silmien sidekalvojen verenpurkaumista voitiin päätellä, että uhria oli kuristettu. Silmien sidekalvoilla todetuista verenpurkaumista ilmeni, että laskimoverenkierto oli ollut tukkeutuneena. Laskimot ovat kaulalla pinnallisia eikä kuristaminen ollut ollut erityisen voimakasta, koska kaulan rakenteita ei ollut rikkoutunut. Myös kuristaminen oli voinut aiheuttaa tajuttomuutta. Ruumiinavaustutkimuksen perusteella ei kuitenkaan ollut pääteltävissä, oliko B ollut ojan pohjalla tajuissaan vai ei.

Oikeuslääkärin mukaan ihminen pyrkii yskimään, jos hengitysteissä on tukosta. Hengitysteiden alkaessa tukkeutua aivojen hengityskeskus alkaa heti reagoida ja henkilö pyrkii saamaan happea yrittämällä ensin hengittää kiivaasti. Jos syvällä hengitysteissä on mutahiukkasia, voidaan päätellä, että uhrin hengitysliikkeet ovat olleet voimakkaita. Hengitysliikkeet ovat kuitenkin voineet johtua aivojen hapenpuutteesta ja olla refleksinomaisia. Hapenpuute voi aiheuttaa myös refleksinomaista kouristelua, nykimistä ja kramppeja vartalossa. Nämä liikkeet voivat olla hyvin monimuotoisia ja voimakkaitakin. Kuristamisen aikanakin uhrin liikehdintä voi siten olla joko tietoista tai refleksinomaista. Todistajan mukaan oli mahdollista, että B:n liikehdintä ja jalkojen maahan jättämät jäljet ovat ainakin osittain selitettävissä refleksinomaisella liikehdinnällä.

Näytön arviointi

7. Korkein oikeus pitää oikeuslääkärin esittämän perusteella mahdollisena, että ojan pohjalle jalkojen liikkeistä syntyneet jäljet ovat voineet ainakin osittain aiheutua myös refleksinomaisesta liikehdinnästä. Voimakkaat hengitysliikkeet, joista syvällä hengitysteissä olleet mutahiukkaset ovat osoituksena, ovat samoin voineet olla refleksinomaisia. Jäljistä tai mutahiukkasista ei siten voida tehdä ratkaisevia johtopäätöksiä B:n yrityksistä jaloilla ponnistaen päästä pois A:n alta, hänen tajuntansa tasosta tai vastarinnasta. Ottaen muun muassa huomioon, että B oli työnnetty penkalta syvään ojaan, myöskään hiusten sekaisuus tai roskaantuminen tai hovioikeuden tuomiossa mainittu avoimessa repussa ollut muta eivät riitä osoitukseksi ojassa tapahtuneesta kamppailusta. Näin ollen on jäänyt näyttämättä, että B olisi ojan pohjalla tehnyt voimakasta tietoista vastarintaa.

8. B:n pään asennon, hänen poskessaan olleen jäljen sekä rikkoutuneen korvakorun perusteella on selvitetty, että A on astunut B:n pään päälle. Tämä on voinut tapahtua hänen ponnistaessaan ylös ojasta. Näyttö ei riitä osoittamaan, että A olisi seisomalla B:n pään päällä tai muulla tavoin tarkoituksellisesti erikseen painanut päätä mudansekaiseen veteen.

9. A on käräjäoikeudessa kertonut, että B:n pää oli teon aikana painunut mutaan, ja arvellut, että hänen poistuessaan paikalta B:n pää oli todennäköisesti jäänyt upoksiin. Korkeimmassa oikeudessa A on kiistänyt tehneensä havaintoja uhrin pään asennosta. Korkein oikeus toteaa tämän johdosta, että A on kertonut eräistä tapahtumien yksityiskohdista eri kuulemiskerroilla eri tavoin. On arvioitavissa, että hänen esittämänsä yksityiskohdat saattavat joiltakin osin perustua enemmänkin päättelyihin ja arveluihin kuin todellisiin muistikuviin. A ilmoittaa kuitenkin edelleen muistavansa selkeästi, että hän oli seissyt B:n vartalon päällä ojassa ja kuristanut häntä käsin. Näin menetellessään A:n on täytynyt havaita, että B:n pään kohdalla oli ollut vettä ja että hengitystiet olivat teon aikana ainakin joksikin aikaa joutuneet veden alle.

10. Esitetyn selvityksen perusteella ei voida varmuudella todeta, missä teon vaiheessa B on ollut tajuissaan, milloin hän on menettänyt tajuntansa ja milloin hän on kuollut. A on kuitenkin jatkanut kuristamista kunnes B:n liikehdintä oli loppunut.

Tahallinen vai tuottamuksellinen rikos

Asianosaisten näkemykset

11. B:n sisaren mukaan A oli päättänyt surmata B:n sen jälkeen kun hän oli pyörätiellä pahoinpidellyt tämän tajuttomaksi. Surmaamistarkoitus ilmeni myös rikoksen tekotavasta. Syyttäjän mukaan A:n oli viimeistään tekonsa loppuvaiheessa katsottava käsittäneen, että hänen menettelystään seuraisi varmuudella kuolema. A on puolestaan kiistänyt tarkoituksenaan olleen surmata B. Hänen mukaansa hengityselinten joutuminen veden alle ei ollut ollut hänen tahtomansa tai mieltämänsä seuraamus. Kuristaminen ei ollut ollut voimakasta ja uhrin päällä seisominen oli kestänyt hyvin lyhyen ajan ja kysymys oli näiltä osin ollut pahoinpitelyn jatkamisesta. B:n kuolema oli ollut sellainen seuraamus, jota A ei 15-vuotiaan elämänkokemuksella ja ajatusmaailmalla ollut etukäteen tiennyt eikä voinut mieltää tekonsa varsin todennäköiseksi seuraamukseksi. Siten kuolema oli A:n mukaan aiheutettu tuottamuksellisesti.

Korkeimman oikeuden kanta

12. Kuten edellä kohdassa 9 on todettu, A:n on täytynyt havaita B:n hengitysteiden joutuneen teon aikana ainakin joksikin ajaksi veden alle. A:n on täytynyt myös ymmärtää, että liikehdinnän loppuminen on johtunut joko siitä, että B oli menettänyt tajuntansa tai siitä, että hän oli kuollut. A on jättänyt B:n tällaiseen tilaan ojaan ja poistunut paikalta, ilmeisesti vielä B:n pään päältä ponnistaen. A:n on täytynyt käsittää, että hänen menettelystään seuraa uhrin kuolema. Näin ollen B:n surmaaminen on luettava A:n syyksi tahallisena rikoksena.

Murha  vai tappo

Syyttäjän ja asianomistajien näkemykset

13. Virallinen syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta nuorena henkilönä tehdystä taposta. B:n sisar on katsonut, että kysymyksessä on ollut murha. Hänen mukaansa tappo oli tehty vakaasti harkiten. A:lla oli ollut pyörätiellä tapahtuneen pahoinpitelyn jälkeen aikaa harkita ja suunnitella toimintaansa. Lisäksi teko oli hänen mukaansa tehty erityisen raa´alla ja julmalla tavalla ja se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä ottaen huomioon A:n määrätietoinen toiminta, surmaamistilanne ja se, että surmaaminen oli tapahtunut pahoinpitelyrikoksen ilmitulon estämiseksi tai yksinkertaisesti halusta tappaa.

Murhan tunnusmerkistö

14. Rikoslain 21 luvun 2 §:n mukaan rikoksentekijä on tuomittava murhasta muun muassa silloin, kun tappo on tehty vakaasti harkiten tai erityisen raa'alla tai julmalla tavalla ja teko myös kokonaisuutena arvostellen on törkeä.

15. Korkein oikeus toteaa, että Murha rikosnimikkeenä tarkoittaa henkirikoksinakin poikkeuksellisen törkeitä tekoja. Kuten murhaa koskevan säännöksen esitöistä ilmenee (HE 94/1993 vp s. 93 - 94), tunnusmerkistössä on käytetty törkeiden rikosten tavanmukaista kokonaisharkintalauseketta, vaikka henkirikokset ovat yleensäkin rikoksina aina törkeitä. Murhan tunnusmerkistössä törkeys ei viittaa teon arvosteluun rikoksena sinänsä vaan tapon perustunnusmerkistöön. Vasta surmaaminen, joka on tapon perustunnusmerkistöä selvästi törkeämpi, voidaan arvioida murhana.

Vakaa harkinta

16. Vakaa harkinta on keskeinen tapon ankaroittamisperuste, kuten aikaisemmassakin murhaa koskeneessa säännöksessä (491/1969). Korkeimman oikeuden käytännössä surmaaminen on katsottu tehdyksi vakaasta harkinnasta esimerkiksi, kun surmaaminen oli suunniteltu etukäteen ja sitä varten oli hankittu välineitä (KKO 1980 II 59, 1981 II 32, 1988:42, 1995:119). Merkitystä on annettu myös sille, että tekijällä oli teon kestäessä ollut useampi tunti aikaa ajatella toimintaansa (1988:73). Vakaan harkinnan on sen sijaan katsottu puuttuneen esimerkiksi, kun surmaamista ei ollut edeltänyt suunnitelmallisuus, vaan se oli johtunut tilanteen yllättävyydestä, tilanteen odottamattomasta kehittymisestä tai tekijän kiihtymystilasta (1984 II 142, 1985 II 112, 1996:76).

Tekotavan raakuus tai julmuus

17. Erityisellä raakuudella tai julmuudella tarkoitetaan, kuten hallituksen esityksen (HE 94/1993 vp s. 93) perusteluistakin ilmenee, todellista tekotapaa eikä sitä, miltä teko ulkonaisesti näyttää, mihin aikaisemman lain (491/1969) sanamuoto "erityistä raakuutta tai julmuutta osoittaen" oli viitannut. Julmuuden arvioinnissa merkitystä on esimerkiksi sillä, tehdäänkö täytäntöönpano tarkoituksellisesti kovia tuskia aiheuttaen tai pitkitetäänkö tekoa tuskien lisäämiseksi. Oikeuskäytännössä erityisen raakuuden arvioinnissa on merkitystä annettu esimerkiksi sille, että surmaaminen oli toteutettu useaa eri välinettä lukuisia kertoja käyttäen sekä päättäväisyyttä ja sitkeää surmaamispyrkimystä osoittaen (1995:102). Teon toteuttaminen kuristamalla ei ole oikeuskäytännössä sellaisenaan merkinnyt sitä, että teko olisi arvioitava murhaksi (ks. KKO 1973 II 68, 1984 II 142, 1988:73 ja 1989:141).

Korkeimman oikeuden kanta murhan tunnusmerkistön täyttymiseen tässä tapauksessa

18. Kuten kohdassa 12 on katsottu, A:n on täytynyt käsittää hänen teostaan seuraavan uhrin kuolema. Sen sijaan A:n ei ole näytetty asianomistajan väittämällä tavalla pyörätiellä taikka sen jälkeenkään päättäneen surmaamisesta. A:n toiminnasta sellaisenaan ei voida päätellä määrätietoisuutta, vaan 15-vuotiaan A:n suunnittelemattomasti alkanut teko on ilmeisesti edennyt hallitsemattomalla tavalla. Surmaamisen ei voida katsoa tapahtuneen vakaasti harkiten.

19. A:n teko on epäilyksettä sinänsä ollut raaka ja julma. Tapahtumat ovat esitetyn näytön valossa kuitenkin edenneet nopeasti eikä A:n ole näytetty pitkittäneen tekoa aiheuttaakseen tarkoituksellisesti tuskaa tai kärsimystä. Korkein oikeus katsoo, ettei surmaamista, ottaen huomioon kohdassa 17 todettu, voida pitää sillä tavoin erityisen raakana tai julmana kuin rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitetaan.

20. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy käräjäoikeuden tavoin katsomaan, että A on teollaan syyllistynyt nuorena henkilönä tappoon.

Rangaistuksen mittaaminen

21. Rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin (515/2003) mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Jos tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan pykälän 2 momentin mukaan kuitenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen. Voimassa olevien 1.1.2004 voimaan tulleella lailla (515/2003) annettujen vastuuikärajaa koskevan rikoslain 3 luvun 4 §:n, rangaistuksen mittaamista koskevan 6 luvun 4 §:n, rangaistusasteikon lieventämistä alle 18-vuotiaana tehdyn rikoksen osalta koskevan 6 luvun 8 §:n ja vapaudenmenetysajan vähentämistä koskevan 6 luvun 13 §:n soveltaminen ei johtaisi tässä asiassa lievempään lopputulokseen kuin rikoksen tekoaikana voimassa olleiden rikoslain 6 luvun 1 §:n (466/1976), 3 luvun 2 §:n (613/1974) ja 3 luvun 11 §:n (1060/1996) soveltaminen. Näin ollen asiassa sovelletaan viimeksi mainittuja lainkohtia.

Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään A:n syyllisyyteen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin A on tuomittu nuorena henkilönä tehdystä murhasta yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen ja asia jätetään syyksilukemisen ja tuomittavan rangaistuksen osalta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan eli A tuomitaan rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin ja 3 luvun 2 §:n (613/1974) nojalla nuorena henkilönä tehdystä taposta seitsemäksi (7) vuodeksi vankeuteen. Tuomitusta rangaistuksesta vähennetään rikoslain 3 luvun 11 §:n (1060/1996) nojalla 11 kuukautta 23 päivää. Vapaudenmenetysaika 7.1. - 29.12.2002.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Gustaf Möller, Mikko Tulokas (eri mieltä), Eeva Vuori ja Juha Häyhä. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Tulokas:

Teon tosiseikasto on oikeudelliselta kannalta olennaisilta osiltaan tullut oikeudenkäynnissä selvitetyksi. Suullinen käsittely Korkeimmassa oikeudessa ei ole tuonut esille uusia merkityksellisiä seikkoja.

A on pahoinpideltyään B:tä työntänyt hänet ojaan ja siellä kurkusta kuristaen ja päällä seisoen painanut uhrinsa ojan pohjalle, kunnes kaikki vastarinta on lakannut. B:n kuolinsyyksi on todettu veden ja mudan hengittämisestä seurannut tukehtuminen. A:n toiminta on teon loppuvaiheessa ollut määrätietoista ja päättäväistä. Hän on lähietäisyydeltä voinut havaita uhrinsa menehtyvän. A on tahallaan tappanut B:n.

Asiassa on enää kysymys siitä, onko A syyllistynyt murhaan vai tappoon. Murha on henkirikoksista törkein. Siitä on tuomittava muun muassa silloin, kun tappo tehdään vakaasti harkiten taikka erityisen raa´alla tai julmalla tavalla. Lisäksi edellytetään, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

A:n teon arviointia vaikeuttaa teon syitä ja taustatekijöitä koskeva epäselvyys. A:n nuori ikä, hänen ja B:n kohtaamisen sattumanvaraisuus sekä teko-olosuhteet muutoinkin viittaavat siihen, ettei surmatyötä ollut ennalta suunniteltu. Uskottavampaa on, että pahoinpitelyksi tarkoitettu teko on jostakin syystä johtanut hallitsemattomiin lopputuloksiin. Kohtaaminen, pahoinpitely pyörätiellä ja kuristaminen ojan pohjalla muodostavat yhtäjaksoisen tekokokonaisuuden. Vaikka A:lla näyttää tekotavan perusteella olleen loppuvaiheessa selkeä surmaamistahallisuus, ei vakaata harkintaa koskevan murhan tunnusmerkistötekijän ole katsottava tällä perusteella toteutuneen. Asiaa on arvioitava kokonaisuuden kannalta pitäen lähtökohtana sitä tahdonsuuntaa, joka tekijällä oli ennen tekoon ryhtymistä.

Kysymys toisen murhan tunnusmerkistötekijän, tapon erityisen raa´an tai julman tekotavan toteutumisesta, on ratkaistava lain esitöiden ja oikeuskäytännön pohjalta. Perustekotapana on ollut kuristaminen ja tukehduttaminen. Sen ei oikeuskäytännön mukaan ole sinänsä katsottu täyttävän laissa tarkoitettua tunnusmerkistötekijää. Tekoon ei myöskään liity sellaisia erityisiä piirteitä, kuten kiduttamista ja surmaamisen pitkittämistä joita lain esitöissä mainitaan.

Asianomistajan syyte murhasta on siten hylättävä ja A:n katsottava syyllistyneen nuorena henkilönä tappoon. Päädyn siten samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö. Yhdyn enemmistön kantaan myös rangaistuksen mittaamisen osalta.