Opettajaperheen poika kohtaa sattumalta tytön, kohtalokas hetki päättää tytön elämän. Nyt poika on tuomionsa kärsinyt ja elää keskuudessamme, opiskelee, seurustelee, perustaa perheen....

 

A, joka oli 15-vuotias, oli pahoinpidellyt sattumalta tapaamaansa 14-vuotiasta B:tä niin että tämä oli menettänyt tajuntansa. A oli siirtänyt B:n ojan pohjalle, jossa A oli kuristanut B:tä seisoen tämän päällä. A:n menettelyn seurauksena B oli kuollut tukehtumalla hengitettyään ojan pohjalla ollutta mudansekaista vettä. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevin perustein A tuomittiin taposta. (Ään.)

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Vaatimukset Imatran käräjäoikeudessa

Syyte

Virallinen syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen nuorena henkilönä tehdystä taposta. Syytteen tueksi syyttäjä esitti seuraavan.

A oli kohdannut vastaan pyöräilleen, ulkonäöltä tuntemansa, 14-vuotiaan B:n Imatran kaupungissa Kanavakadulla. A oli kääntynyt polkupyörällään B:n perään ja saavuttanut tämän Sulkukujalla.

A oli pysäyttänyt B:n tarttuen kiinni tämän polkupyörästä. Pysäyttämisen jälkeen A oli välittömästi tehnyt B:lle ruumiillista väkivaltaa lyömällä tätä nyrkillä kasvoihin ja päähän. B oli tehnyt vastarintaa, yrittänyt paeta ja huutanut apua.

A oli siirtänyt B:n pyörätien viereiseen ojaan.

Ojan pohjalla oli kamppailtu. B oli jäänyt ojan pohjalle selälleen, reppu osittain allaan, kun A oli saanut B:n vastarinnan murrettua. A oli B:n vartalon päällä seisoen kuristanut B:tä kurkusta ja samaan aikaan painanut B:n päätä ojan pohjalla olleeseen mudansekaiseen veteen niin, että B:n hengitystiet olivat olleet pinnan alla. A oli jatkanut kuristamista kunnes B:n liikehtiminen oli vaimentunut. Kuristamisen jälkeen A oli seisonut B:n vartalon päällä, kunnes B:n liikehtiminen oli loppunut kokonaan. Seisoessaan kuristamisen jälkeen B:n päällä A oli jalallaan painanut B:n päätä syvemmälle veden ja mudan sisään. B oli kuollut. Kuoleman perussyy oli ollut veden ja mudan hengittämisestä seurannut tukehtuminen.

A, joka oli teon tehdessään ollut 15-vuotias, oli näin tahallaan tappanut B:n.

Toissijaisesti virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta nuorena henkilönä tehdystä törkeästä pahoinpitelystä ja nuorena henkilönä tehdystä törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Asianomistajien rangaistusvaatimus

B:n vanhemmat sekä sisar vaativat A:lle rangaistusta nuorena henkilönä tehdystä murhasta.

A oli tappanut B:n. Tappo oli tehty vakaasti harkiten ja erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä ottaen huomioon A:n määrätietoinen toiminta, surmaamistilanne ja se, että surmaaminen oli tapahtunut pahoinpitelyrikoksen ilmitulon estämiseksi tai yksinkertaisesti halusta tappaa. B:llä ei ollut ollut mitään mahdollisuuksia puolustautua. B oli ollut satunnainen ohikulkija, joka ei ollut miltään osin antanut aihetta väkivallalle. B:n vastarinnasta ja ponnisteluyrityksistä huolimatta A oli sitkeästi pitänyt B:n pään mudan ja veden sisällä.

A oli kohdannut vastaan pyöräilleen B:n kevyen liikenteen väylällä. A oli kääntynyt polkupyörällään B:n perään pahoinpidelläkseen häntä. Kun A oli saanut B:n pysäytettyä, hän oli välittömästi alkanut lyödä nyrkillä B:tä kasvoihin. Tukahduttaakseen B:n vastarinnan A oli lyönyt pään alueelle vielä 3 - 4 kertaa, minkä seurauksena B oli menettänyt tajuntansa ja kaatunut maahan. A oli raahannut tajuttoman B:n ojan pohjalle.

Ojan pohjalla A oli kuristanut B:tä kurkusta. Kuristamisen aikana B:n jalat ja kädet olivat alkaneet liikkua. B oli alkanut tehdä vastarintaa vapautuakseen mudan ja veden alta. Tämän jälkeen A oli siirtynyt B:n ylävartalon ja pään päälle seisomaan, minkä seurauksena B:n pää oli painunut mutaan ja suu ja nenä olivat joutuneet mudan peittämiksi.

Pään päällä seisominen oli kestänyt noin minuutin siihen saakka, kunnes B:n liikkeet olivat lakanneet. Liikkeiden lakkaamisen jälkeen A oli seissyt vielä vähän aikaa B:n päällä. B oli kuollut ja se oli aiheutunut siitä, että B oli hengittänyt mutaa.

A oli peittänyt rikoksensa jälkiä siirtämällä B:n polkupyörän ojan reunaan ja heittämällä kotimatkallaan hansikkaansa menemään.

A oli ollut kooltaan suurempi ja huomattavasti voimakkaampi kuin B.

Lisäksi B:n vanhemmat ja sisar vaativat A:lta vahingonkorvausta.

Vastaukset ja perusteet

A vaati, että syytteet murhasta ja taposta hylätään, koska hän ei ollut tahallaan aiheuttanut B:n kuolemaa. Tekoa ei ollut tehty vakaasti harkiten tai erityisen raaalla ja julmalla tavalla eikä se ainakaan ollut ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä.

A myönsi pahoinpidelleensä B:tä pyörätiellä syyttäjän esittämällä tavalla. Sen sijaan hän kiisti painaneensa ojassa B:n kasvoja mudan sekaiseen veteen. A myönsi, että hän oli seisonut ojan pohjalla B:n päällä ja kuristanut häntä lyhyen aikaa kaulan seudusta. Kuristamisen aikana B oli liikehtinyt. Irrotettuaan kätensä A oli seisonut vähän aikaa B:n päällä. B oli kuollut A:n poistumisen jälkeen. Tällä menettelyllään A katsoi syyllistyneensä ainoastaan pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen. A kiisti pahoinpitelyn olleen törkeä.

Lisäksi A kiisti B:n vanhempien vahingonkorvausvaatimukset vaaditun määrän osalta ja vaati sisaren vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämistä kokonaan.

Käräjäoikeuden tuomio 19.6.2002

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen nuorena henkilönä tehtyyn tappoon. Käräjäoikeus hylkäsi rangaistusvaatimuksen nuorena henkilönä tehdystä murhasta. Perusteluinaan käräjäoikeus totesi seuraavaa:

Näyttö ja siitä tehtävät johtopäätökset

Näyttö perustui A:n kertomukseen, tapahtumapaikkatutkinnassa tehtyihin havaintoihin ja B:ssä todettuihin vammoihin. A:n kertomusta oli pääosin pidettävä luotettavana. Oli kuitenkin mahdollista, että tapahtumien kulkuun liittyi seikkoja, joita A ei tekonsa aiheuttaman järkytyksen vuoksi muistanut. A oli itsekin todennut, että hänen muistissaan oli pimeitä pisteitä.

A kertoi kohdanneensa B:n sattumalta tapahtumailtana kello 19.00 jälkeen, kun he olivat ajaneet pyörillä toisiaan vastaan. Huonolla tuulella ollut A oli päättänyt pahoinpidellä ulkonäöltä tuntemansa B:n ja kääntynyt sen vuoksi hänen peräänsä. A kertoi päätöksensä johtuneen B:n ja hänen ystäviensä välisestä riidasta, mikä oli tapahtunut edellisenä päivänä nuorisotalolla.

Tavoitettuaan B:n A oli pysäyttänyt hänet tarttumalla hänen polkupyöräänsä, ottanut B:tä kädestä kiinni ja lyönyt häntä välittömästi nyrkillä kasvoihin oman kertomansa mukaan korkeintaan kolme kertaa. B oli yrittänyt paeta, huutanut apua ja raapaissut kynnellä A:ta kasvoihin. Tästä A oli entisestään suuttunut ja lyönyt vielä enintään kolme kertaa pään alueelle, minkä seurauksena B oli kaatunut selälleen pyörätielle ja menettänyt tajuntansa.

B:n ruumiinavauksessa todettiin päälaen etuosassa ja takaraivon alaosassa verenpurkaumat. Ruumiinavauksen suorittanut oikeuslääkäri piti mahdollisena, että pään alueelle kohdistuneet iskut olivat aiheuttaneet hetkellisen tajuttomuuden A:n kertoman mukaisesti. Pään vammoista oikeuslääkäri päätteli, ettei tajuttomuus ollut ollut kovin syvää.

B:n oikeassa ranteessa, kämmenselissä ja kyynärvarsissa oli ollut mustelmia, jotka olivat saattaneet syntyä kiinni pitämisestä jo pyörätiellä. Tässä tilanteessa B:n rannekellon rannetappi oli voinut myös rikkoutua ja B:n oikeassa kädessään pitämä kello lennähtää ojan pohjalle.

A oli kertomansa mukaan siirtänyt tajuttoman B:n ojan penkalle ja työntänyt hänet alas viereiseen ojaan.

Tapahtumahetkellä oli satanut rankasti ja ollut pimeää. Ojassa oli ollut mudansekaista vettä. A oli kertomuksensa mukaan mennyt perässä ojan pohjalle, asettunut seisomaan B:n päälle ja samalla kuristanut häntä kaksin käsin kurkusta. Kuristamisen aikana ainakin B:n jalat olivat liikkuneet. Kun liikehtiminen oli loppunut, A oli seissyt vielä hetken B:n päällä ja poistunut ojasta. Poistuessaan paikalta A ei ollut havainnut enää liikettä B:ssä eikä hän ollut tarkastanut, oliko tämä hengittänyt. A:n mukaan B:n pää oli teon aikana peittynyt mutaan. A arveli, että hänen poistuessaan paikalta B:n pää oli jäänyt todennäköisesti upoksiin.

Tämän jälkeen A oli siirtänyt B:n pyörän ojaan, heittänyt kotimatkalla hansikkaansa pois ja saavuttuaan kotiin noin kello 19.25 siistinyt kenkänsä ja takkinsa sekä laittanut muut vaatteensa pyykkiin.

B oli löydetty seuraavana aamuna kuolleena. B oli maannut ojassa selällään osittain reppunsa päällä. Sekä välittömänä että kuoleman perussyynä oli ollut veden ja mudan hengittämisestä seurannut tukehtuminen ja kuolinajaksi oli laskettu katoamisiltana kello 19.07 - 21.40.

Asiassa oli epäselvää, oliko ojassa kamppailtu, oliko A painanut B:n kasvoja mutaan ja oliko B kuollut ennen A:n poistumista.

A:n mukaan ojassa ei ollut kamppailtu. A kertoi, että B oli alkanut liikehtiä hieman vasta sen jälkeen, kun hän oli kuristanut, ja että asennostaan huolimatta hän oli pystynyt helposti hillitsemään B:tä. A:n mukaan liikehtiminen oli loppunut kuristamisen aikana. Esitutkinnassa A oli toistuvasti kertonut, että B oli kuristamisen aikana liikuttanut käsiään ja jalkojaan ja että liikehdintä oli jatkunut jonkin aikaa vielä kuristamisen jälkeenkin ja loppunut kokonaan päällä seisomisen aikana. A oli käyttänyt B:n vastarinnasta myös ilmaisua rimpuilu.

Kun B oli seuraavana aamuna löydetty, hänen hiuksensa olivat olleet sekaisin, hiusten sisällä oli ollut runsaasti maasta peräisin ollutta kariketta ja heinää. Pää oli ollut voimakkaasti vasemmalle kääntyneenä ja kasvoissa oli näkynyt selvä mutaraja, mistä voitiin päätellä suun ja nenän olleen mutaveden alla. B:n vaatteet olivat olleet lähes yltä päältä mudassa, hänen selässään olleen repun vetoketju oli ollut yläosastaan auki 10 - 15 senttimetriä ja repun sisällä olleet farmarihousut olivat olleet osittain savessa. Oikeassa poskessa oli ollut pinnallinen, naarmuuntunut ihohankauma-alue, joka oli suuntautunut viistosti alas oikealle kaulalle asti. B:n oikean korvalehden alla oli ollut osa rikkoutuneesta korvakorusta ja korun lukkolaite oli ollut vieressä hiuksiin sotkeentuneena. Pään asennosta ja poskessa olleesta jäljestä sekä rikkoutuneesta korvakorusta voitiin päätellä A:n seisseen lopuksi osittain B:n pään päällä. Korun sijainti lisäksi osoitti, että B ei ollut enää A:n poistuttua paikalta liikkunut ainakaan merkittävästi.

Rikospaikkatutkinnan suorittanut rikosylikonstaapeli P kertoi todistajana, että ojanpohja oli kovaa savea, jossa oli luonnon muovaamia kuoppia. B:n pää ja ylävartalo olivat osuneet tällaiseen kuoppaan. Siten B:n pään kohdalla ollut painauma ei osoittanut A:n käyttämän väkivallan voimakkuudesta mitään.

Todistaja P:n mukaan tapahtumapaikalla oli ollut nähtävissä hyvin vähän kamppailujälkiä. Jalanjälkiä tai merkkejä kieriskelystä ei ollut löytynyt. Selvimmät jäljet olivat olleet B:n jalkojen alla. Jäljistä päätellen B oli tehnyt voimakkaita edestakaisia liikkeitä jaloillaan maaperää vasten. Pään tai käsien liikkeistä ei ollut jäänyt jälkiä maaperään. Jalkojen jättämistä jäljistä ja hiuksista todistaja oli päätellyt, että B oli tehnyt tietoista vastarintaa.

Vaikka B:n kengät olivat olleet yltä päältä kurassa, niin kengänpohjien kärkiosat olivat jääneet osittain puhtaiksi. Tämä viittasi siihen, että kamppailua ei ollut käyty pystyasennossa. Varmuudella voitiin sanoa, että B oli liikehtinyt enemmän ja pidempään kuin A oli oikeudessa kuultuna kertonut. Hiusten roskaantumisesta huolimatta edellä kerrotut seikat eivät kuitenkaan osoittaneet riittävällä varmuudella, että ojassa olisi varsinaisesti kamppailtu. Sen sijaan niistä oli pääteltävissä, että B oli voinut olla sen verran tajuissaan kuristamisen alkaessa, että hän oli liikuttanut päätään saadakseen ilmaa tai A:n otteen irrotetuksi. B oli joka tapauksessa ollut puolustautumiskyvytön ottaen huomioon edeltävä tajuttomuus, hänen asentonsa ojan pohjalla ja kokonsa verrattuna A:han. B:n liikehtiminen ja jalkojen jättämät jäljet olivat ainakin osaksi selitettävissä myös tukehtumiseen liittyvällä kouristusvaiheella, jolle olivat tyypillisiä yhtäjaksoiset tai nykivät jatkuvat kouristelut. Kouristusvaihe seuraa tukehtumisessa nopeasti ensimmäistä niin sanottua ahdistusvaihetta ja kestää 2 - 3 minuuttia. Oikeuslääkärin mukaan tässä vaiheessa seuraa myös tajuttomuus.

Näyttämättä oli jäänyt, että A olisi erityisesti painanut B:n päätä mutaan. Sillä ei kuitenkaan teon rikosoikeudellisen arvioinnin kannalta ollut ratkaisevaa merkitystä, koska A:n omat lausumat osoittivat, että B:n pää oli kuristamisen ja vartalon päällä seisomisen seurauksena vajonnut mutaan. A oli ollut myös siinä käsityksessä, että B oli ollut ojan pohjalla mahallaan. Koska B:n hengitystiet olivat olleet mudansekaisen veden pinnan alla, tukehtumisprosessi oli jo alkanut A:n menettelyn vuoksi. Ajan arviointiin liittyvien epävarmuustekijöiden vuoksi käräjäoikeus arvioi, että A:n teko oli kokonaisuudessaan kestänyt enimmillään 10 minuuttia ja vähimmillään kolme minuuttia. Liikehdinnän lakkaaminen osoitti varmuudella, että B oli ollut tajuton, mutta ei sitä, että B olisi ollut kuollut A:n poistuessa paikalta. Joka tapauksessa A:n teon vuoksi B:llä ei ollut ollut enää mahdollisuutta omatoimisesti pelastua.

Tahallisuus

Kysymys oli siitä, oliko A tahallaan vai tuottamuksellaan aiheuttanut B:n kuoleman.

A:lla oli ollut alunperin tarkoitus vain pahoinpidellä B:tä. A on kiistänyt, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut teon edetessäkään surmata B. B:n siirtämisestä ojaan ja käytetystä väkivallasta ei voitu myöskään päätellä tällaista tai sitä, että A olisi surmannut B:n pahoinpitelyrikoksen salaamiseksi. Siten A:n ei ole näytetty tarkoittaneen surmata B:tä.

Sen arvioimisessa, oliko A pitänyt tekonsa varmana tai varsin todennäköisenä seurauksena kuolemaa, käräjäoikeus kiinnitti huomiota seuraaviin seikkoihin.

Ensinnäkin A oli tiennyt B:n hengitysteiden olleen mudansekaisen veden pinnan alapuolella. Tästä huolimatta hän oli jatkanut kuristamista ja vartalon päällä seisomista. A oli myös havainnut liikehdinnän vähitellen vaimentuvan, kunnes se oli kokonaan lakannut.

Yleisesti oli tiedossa, että jos suu ja nenä olivat riittävän pitkään veden pinnan alla, seurasi hukkumiskuolema. Vaikka tapahtumat olivat todennäköisesti edenneet melko nopeasti, A:lla oli ollut tilaisuus ja riittävästi aikaa tehdä havaintoja B:n asennosta ja tilasta, teko-olosuhteista ja seurauksista. Näistä syistä A:n oli viimeistään tekonsa loppuvaiheessa katsottava käsittäneen, että hänen menettelystään seurasi varmuudella B:n kuolema. A oli siten tahallaan surmannut B:n.

Törkeysarvostelu

Kysymys oli myös siitä, oliko tappo tehty vakaasta harkinnasta ja erityisen raaalla tai julmalla tavalla ja oliko rikos myös kokonaisuutena arvostellen törkeä rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

A oli tekohetkellä ollut 15-vuotias ja B 14-vuotias. Nuoret olivat sattumalta kohdanneet pyörätiellä. A ei ollut suunnitellut tekoaan etukäteen. Teko oli johtunut paljolti tilanteen odottamattomasta kehittymisestä, jossa pahoinpitelytarkoituksessa aloitettu teko oli vastarinnan aiheuttaman suuttumustilan vuoksi johtanut toisen surmaamiseen. A:n toimilla teon jälkeen ei ollut erityistä merkitystä törkeysarvostelussa. Edellä kerrotun perusteella tekoa ei ollut tehty vakaasta harkinnasta.

Surmaamistapa oli ollut raaka ja julma. Oikeuskäytännössä kuristaminen ei kuitenkaan ole yksin riittänyt tapon arvostelemiseen murhaksi. Ikänsä puolesta nuoria voitiin pitää tasavertaisina. Vaikka B oli ollut puolustuskyvyttömässä tilassa ojassa, surmaamistapa tai muutkaan esille tulleet seikat eivät osoittaneet sellaista erityistä raakuutta ja julmuutta, että A:n tekoa voitaisiin pitää murhana.

Tappo ei ollut ollut myöskään tekoon johtaneet ja siitä ilmenevät seikat huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Rangaistuksen mittaaminen

A oli teon tehdessään ollut 15-vuotias eikä häntä ollut aikaisemmin rangaistu. Hän oli teon tehdessään ollut täydessä ymmärryksessä. Rikoslain 3 luvun 2 §:n mukaan hänelle nuorena henkilönä taposta tuomittava rangaistus määrätään rangaistusasteikosta, jossa enimmäisrangaistus on kolme neljäsosaa saman lain 21 luvun 1 §:n 1 momentissa säädetystä enimmäisrangaistuksesta ja vähimmäisrangaistus pienin määrä, jonka vankeutta saa tuomita. Rangaistus voi siten olla enintään 9 vuotta ja vähintään 14 päivää vankeutta.

Ottaen huomioon A:n ikä, tekotapa ja tahallisuuden aste käräjäoikeus piti oikeudenmukaisena rangaistuksena seitsemää vuotta vankeutta.

Vahingonkorvausvelvollisuus

Lisäksi käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan B:n vanhemmille ja sisarelle vahingonkorvausta.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Hilpi Ketola ja käräjätuomari Minna Hällström sekä lautamiehet.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 30.12.2002

B:n sisar ja A valittivat hovioikeuteen. Sisar vaati, että A tuomitaan nuorena henkilönä murhasta. A vaati, että teko katsotaan pahoinpitelyksi ja törkeäksi kuolemantuottamukseksi ja että rangaistusta alennetaan. Korvausvaatimusten osalta A toisti käräjäoikeudessa esittämänsä.

Hovioikeus, joka toimitti asiassa pääkäsittelyn, lausui, että A oli hovioikeudessa muuttanut esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa antamiaan kertomuksia tapahtumista ojan pohjalla. Perusteeksi A oli esittänyt, ettei hänellä ollut alun perinkään ollut kovin tarkkoja muistikuvia siitä, mitä siellä oli tapahtunut. Kertomusten yksityiskohdat saattoivat olla hänen todellisiin muistikuviinsa sekoittuneita johtopäätöksiä, joita hän oli tehnyt luettuaan tapahtumasta lehdistä ja keskusteltuaan asiasta häntä kuulustelleen rikosylikonstaapeli T:n kanssa.

Todistaja T:n mukaan A oli kertonut kuulusteluissa teosta sellaisia yksityiskohtia, joita ei ollut julkaistu lehdissä. Jo ensimmäinen kuulustelu oli videoitu. Kuulustelua ei ollut edeltänyt minkäänlainen hänen ja A:n välinen kahdenkeskinen epävirallinen keskustelu tapahtuneesta rikoksesta. A:n isä oli ollut läsnä kaikissa kuulusteluissa. Ensimmäistä kuulustelua lukuunottamatta muissa kuulusteluissa oli ollut läsnä myös A:n asianajaja. Kenelläkään heistä ei ollut ollut huomauttamista kuulustelujen suhteen. Lisäksi rikospaikkatutkimuksen ja oikeuslääketieteellisen tutkimuksen havainnot tukevat A:n aikaisempia kertomuksia.

Edellä esitetyillä perusteilla hovioikeus piti A:n esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa antamia kertomuksia luotettavampina kuin hänen hovioikeudessa osittain muuttamaansa kertomusta. A:n selitys kertomustensa muuttamiselle ei ollut uskottava.

Todistajien kertomuksista ei A:n teolle ollut selvinnyt mitään motiivia. Hovioikeuden arvioinnin perustaksi jäi siten se, mitä A itse oli tekonsa syyksi esittänyt.

Tapahtumainkulku

Hovioikeus katsoi, että tapahtumien kulku oli käräjäoikeuden tuomion perusteluissa kuvattu pääosin oikein. Asiassa oli jäänyt kuitenkin selvitettäväksi, oliko ojan pohjalla ollut kamppailua A:n ja B:n välillä, sekä se, miten A oli seissyt B:n päällä.

A:n mukaan ojassa ei ollut kamppailtu. Hänen kertomustaan vastaan puhuvat kuitenkin rikospaikkatutkinnassa tehdyt havainnot. Tapahtumapaikalta otetuista valokuvista ilmeni, että B:n kengät olivat jättäneet maahan voimakkaat vartalon suuntaiset urat, jotka olivat alkaneet takamuksen alta ja jatkuneet kantapäitten kohdalle asti. Jäljet olivat syntyneet jalkojen edestakaisesta liikkeestä. Vaikka ojan pohja oli ollut kovaa savea, urat olivat olleet selvästi nähtävissä. Myös B:n kengän pohjat olivat olleet kokonaan savessa, mikä osoitti, että hän oli yrittänyt ponnistaa jaloillaan. B:n hiukset olivat olleet täysin sekaisin ja täynnä kariketta ja muuta maan pinnasta irronnutta ainesta. Tästä voitiin päätellä, että hänen päänsä oli hiertynyt tai sitä oli hierretty voimakkaasti maata vasten. Lisäksi B:n selässä olleen repun vetoketju oli ollut osittain auki ja repun sisällä oli ollut mutaa, jonka oli täytynyt joutua reppuun B:n liikkuessa A:n alla. Edellä olevat seikat osoittivat, että ojan pohjalla oli kamppailtu. Kenkien jättämät jäljet olivat olleet niin selvät, että kysymys ei ollut voinut olla pelkästään kuolinkouristuksista vaan siitä, että B oli yrittänyt päästä pois A:n alta. Tätä osoitti osaltaan myös kenkien pohjassa ollut savi ja se, että B oli hengittänyt mutaa syvälle keuhkoihinsa.

Valokuvat osoittivat, että B:n kasvot olivat löydettäessä olleet paksun mutakerroksen peitossa. Tutkimuksen mukaan B:n keuhkoista oli löytynyt tahnamaista ainesta, joka oli koostunut pii-levistä, hiekasta, hiedasta, hiesusta, mudasta ja savesta. Valokuvat ja tutkimus osoittivat, että B:n hengitystiet olivat olleet veden pinnan alapuolella ennen kuin hänen liikehtimisensä seurauksena pohjasta irronneet raskaammat hiukkaset, joiden kidekoko oli ollut suurimmillaan kaksi millimetriä, olivat painuneet takaisin pohjaan. B:n hengitystiet olivat siten olleet veden alla jo teon aikana eikä hän ollut kuollut myöhemmin hukkumalla.

Kuristamisen jälkeen A oli omankin kertomansa mukaan seissyt B:n päällä. B:n pää oli ollut löydettäessä voimakkaasti kääntyneenä vasemmalle. Todistajana kuullun rikosylikonstaapeli P:n mukaan henkilön kuollessa pää ei muutoin kuin jonkin ulkoisen voiman vaikutuksesta ollut voinut kääntyä näin voimakkaasti vartaloon nähden. Hovioikeus katsoi, että pään kääntymisen oli aiheuttanut se, että A oli painanut päätä jalallaan. Tätä päätelmää tuki myös se, että osa B:n rikkoontuneesta korvakorusta oli löytynyt irtonaisena hänen kaulaltaan korvan takaa ja se, että hänen oikeassa poskessaan oli ollut jälki, joka sopi P:n kertomus huomioon ottaen jalalla painamisen seurauksena syntyneeksi.

B oli kuollut viimeistään A:n painaessa B:n päätä jalallaan. Tätä osoitti se, että B:n pää ei ollut enää liikkunut, koska irronnut korvakoru ei ollut pudonnut ojan pohjalle. B:n päällä seisomisen A oli omankin kertomansa mukaan lopettanut vasta, kun B:n liikkeet olivat lakanneet. Menettelyllään A oli varmistanut B:n kuoleman.

Tahallisuus

Ihmisen surmaaminen käsin kuristamalla ja hukuttamalla vaati poikkeuksellisen voimakasta surmaamistahtoa. A:n toiminta ojan pohjalla oli ollut alusta lähtien niin määrätietoista, että hänen tarkoituksensa oli ollut tahallaan surmata B.

Törkeysarvostelu

Rikoslain 21 luvun 2 §:n mukaan rikoksentekijä oli tuomittava murhasta muun muassa silloin, kun tappo oli tehty vakaasti harkiten tai erityisen raa'alla tai julmalla tavalla. Teon tuli myös olla kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Vakaa harkinta

Vakaa harkinta edellytti suunnitelmallisuutta. Surmaamispäätöksen oli katsottava syntyneen vasta B:n ollessa ojan pohjalla. Näin ollen A ei ollut surmannut B:tä sanotun säännöksen tarkoittamalla tavalla vakaasti harkiten.

Erityinen raakuus tai julmuus

Erityistä raakuutta tai julmuutta ei ollut lainsäädännössä määritelty. Ne eivät kuitenkaan olleet tekijää vaan tekotapaa koskevia ominaisuuksia. Erityinen raakuus tai julmuus voi olla kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun surmaamistapa oli ollut poikkeuksellisen törkeä tai kun uhrille oli aiheutettu erityistä kärsimystä.

Tekoon ei ollut näytetty olleen minkäänlaista syytä. A oli ollut fyysisesti täysin ylivertainen B:hen nähden, joka oli ollut ojan pohjalla täysin puolustuskyvytön. Surmaamisen A oli tehnyt käsin kuristamalla, painamalla päätä mutavelliin ja varmistamalla kuoleman vielä pään päällä seisten. Tekotapa osoitti A:n poikkeuksellisen sitkeää, määrätietoista ja johdonmukaista pyrkimystä surmata B. Tekoa oli siten pidettävä erityisen raakana. Surmaamistapa kokonaisuutena oli ollut B:n kannalta erittäin tuskallinen. B:n rimpuilun jäljet ojan pohjalla osoittivat myös, että hän oli ymmärtänyt, mitä hänelle oltiin tekemässä. Näin ollen surmaamisen oli täytynyt aiheuttaa B:lle myös erittäin suurta kärsimystä. A:n tekoa oli siten pidettävä myös erityisen julmana.

Teon kokonaisharkinta

Teolle ei ollut minkäänlaista motiivia ja se oli kohdistunut satunnaiseen vastaantulijaan. A oli toiminut teon aikana ja sen jälkeen täysin kylmäverisesti. Näillä perusteilla hovioikeus piti tekoa myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Syyksilukeminen

Edellä esitetyillä perusteilla hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden A:n syyksi lukema tappo oli tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Tekoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Näin ollen A oli syyllistynyt murhaan.

Seuraamusharkinta

A oli teon tehdessään ollut täydessä ymmärryksessä. Hän oli ollut 15-vuotias. Nämä seikat sekä edellä kerrotun tekotavan huomioon ottaen hovioikeus piti oikeudenmukaisena rangaistuksena yhdeksää vuotta vankeutta.

Hovioikeus tuomitsi A:n rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin ja 3 luvun 2 §:n nojalla nuorena henkilönä tehdystä murhasta yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen.

Tuomittujen vahingonkorvausten osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha-Matti Murto, Sakari Pasila ja Esko Mikkola. Esittelijä Pekka Suoknuuti.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati, että syyte nuorena henkilönä tehdystä murhasta hylätään ja hänen katsotaan syyllistyneen nuorena henkilönä tehtyyn pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen ja että tuomittua rangaistusta joka tapauksessa alennetaan. Lisäksi A vaati B:n vanhemmille tuomittujen vahingonkorvausten alentamista ja sisarelle tuomitun korvausvaatimuksen hylkäämistä taikka ainakin korvauksen alentamista.

Virallinen syyttäjä sekä asianomistajat vastasivat valitukseen.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn valmisteluistunnon ja suullisen käsittelyn.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Tapahtumatiedot

1. Riidattomat seikat

A on Imatralla 14.11.2000 pyörätiellä pysäytettyään polkupyörällä ajaneen B:n tarttunut häneen kiinni ja lyönyt häntä nyrkillä pään alueelle. B on tehnyt vastarintaa, yrittänyt paeta ja huutanut apua sekä raapaissut A:ta poskeen. A on jatkanut nyrkillä lyömistä, minkä seurauksena B on menettänyt tajuntansa ja kaatunut maahan. Tämän jälkeen A on siirtänyt B:n pyörätien viereisen ojan penkalle ja työntänyt hänet alas ojaan.

Ojassa A on seisonut B:n päällä ja kuristanut häntä kaksin käsin kurkusta. B on kuristamisen aikana liikehtinyt. Liikkumisen loputtua A on lopettanut kuristamisen, noussut ojasta pyörätielle, siirtänyt tielle jääneen B:n polkupyörän lähemmäksi tätä ojan penkalle ja poistunut paikalta.

B on löydetty seuraavana aamuna 15.11.2000 kuolleena. Kuolinsyytutkimuksen mukaan kuoleman välitön ja perussyy on ollut veden ja mudan hengittämisestä seurannut tukehtuminen. Kuolinajaksi on laskettu 14.11.2000 kello 19.07 - 21.40.

2. Riidanalaiset seikat

Tapahtumien osalta on riidanalaista, onko B ollut ojan pohjalla tajuissaan ja kamppaillut vapautuakseen A:n otteesta, onko A kuristamisen jälkeen vielä tahallaan painanut B:n päätä veteen seisomalla pään päällä tai painamalla sitä jalallaan, onko A havainnut B:n hengityselinten olevan veden alla ja onko B kuollut teon aikana vai sen jälkeen.

Näyttö ja sen arviointi

3. Näyttö tapahtumista perustuu A:n kertomuksiin, ruumiinavaustutkimukseen ja tekopaikkaa koskeviin rikosteknisiin tutkimuksiin sekä todistajina kuultujen rikosylikonstaapelien ja oikeuslääkärin kertomuksiin.

A:n kertomus

4. A on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt, että hän on tutkinnan ja asian käsittelyn eri vaiheissa kuvitellut ja päätellyt yksityiskohtia, jotka hän on sitten kertonut arveluinaan tai muistikuvinaan. Luotettavana muistikuvana A on pitänyt sitä, että hän oli ojan pohjalla seissyt B:n päällä ja samalla lyhytaikaisesti kuristanut häntä kurkusta. Lisäksi hänellä oli muistikuva B:n liikehtimisestä. Sen sijaan tämän asennosta ojan pohjalla hänellä ei ollut mitään muistikuvaa. Hänellä ei ollut tosiasiallisia havaintoja uhrin pään ja hengityselinten asennosta eikä siitä, että ne olisivat olleet veden alla. A on kiistänyt, että B olisi ollut ojan pohjalla tajuissaan ja että siellä olisi varsinaisesti kamppailtu. A on myös kiistänyt, että hän olisi erityisesti painanut B:n päätä mutaan. Sen sijaan hän on pitänyt mahdollisena, että hän on astunut B:n kasvoille poistuessaan ojasta.

Todistajat

5. Todistajina kuullut rikosylikonstaapelit P ja T ovat päätelleet B:n jalkojen maahan jättämistä jäljistä ja tämän hiuksiin sekoittuneesta maa-aineksesta, että hän oli tehnyt tietoista ja voimakasta vastarintaa. P oli suorittanut rikospaikkatutkinnan ja T on perustanut näkemyksensä siihen, mitä valokuvista ja rikostutkinnan tuloksista ilmenee, sekä pitkään kokemukseensa rikostutkijana.

6. Todistajana kuullun oikeuslääkärin mukaan ruumiinavauksessa todettujen pään alueen löydösten perusteella oli mahdollista, että B:n päähän pyörätiellä kohdistuneet iskut olivat aiheuttaneet tajuttomuuden, joskaan tajuttomuus ei todistajan arvion mukaan kuitenkaan ilmeisesti ollut kovin syvää. Oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa kaulalla havaituista väkivallan merkeistä ja silmien sidekalvojen verenpurkaumista voitiin päätellä, että uhria oli kuristettu. Silmien sidekalvoilla todetuista verenpurkaumista ilmeni, että laskimoverenkierto oli ollut tukkeutuneena. Laskimot ovat kaulalla pinnallisia eikä kuristaminen ollut ollut erityisen voimakasta, koska kaulan rakenteita ei ollut rikkoutunut. Myös kuristaminen oli voinut aiheuttaa tajuttomuutta. Ruumiinavaustutkimuksen perusteella ei kuitenkaan ollut pääteltävissä, oliko B ollut ojan pohjalla tajuissaan vai ei.

Oikeuslääkärin mukaan ihminen pyrkii yskimään, jos hengitysteissä on tukosta. Hengitysteiden alkaessa tukkeutua aivojen hengityskeskus alkaa heti reagoida ja henkilö pyrkii saamaan happea yrittämällä ensin hengittää kiivaasti. Jos syvällä hengitysteissä on mutahiukkasia, voidaan päätellä, että uhrin hengitysliikkeet ovat olleet voimakkaita. Hengitysliikkeet ovat kuitenkin voineet johtua aivojen hapenpuutteesta ja olla refleksinomaisia. Hapenpuute voi aiheuttaa myös refleksinomaista kouristelua, nykimistä ja kramppeja vartalossa. Nämä liikkeet voivat olla hyvin monimuotoisia ja voimakkaitakin. Kuristamisen aikanakin uhrin liikehdintä voi siten olla joko tietoista tai refleksinomaista. Todistajan mukaan oli mahdollista, että B:n liikehdintä ja jalkojen maahan jättämät jäljet ovat ainakin osittain selitettävissä refleksinomaisella liikehdinnällä.

Näytön arviointi

7. Korkein oikeus pitää oikeuslääkärin esittämän perusteella mahdollisena, että ojan pohjalle jalkojen liikkeistä syntyneet jäljet ovat voineet ainakin osittain aiheutua myös refleksinomaisesta liikehdinnästä. Voimakkaat hengitysliikkeet, joista syvällä hengitysteissä olleet mutahiukkaset ovat osoituksena, ovat samoin voineet olla refleksinomaisia. Jäljistä tai mutahiukkasista ei siten voida tehdä ratkaisevia johtopäätöksiä B:n yrityksistä jaloilla ponnistaen päästä pois A:n alta, hänen tajuntansa tasosta tai vastarinnasta. Ottaen muun muassa huomioon, että B oli työnnetty penkalta syvään ojaan, myöskään hiusten sekaisuus tai roskaantuminen tai hovioikeuden tuomiossa mainittu avoimessa repussa ollut muta eivät riitä osoitukseksi ojassa tapahtuneesta kamppailusta. Näin ollen on jäänyt näyttämättä, että B olisi ojan pohjalla tehnyt voimakasta tietoista vastarintaa.

8. B:n pään asennon, hänen poskessaan olleen jäljen sekä rikkoutuneen korvakorun perusteella on selvitetty, että A on astunut B:n pään päälle. Tämä on voinut tapahtua hänen ponnistaessaan ylös ojasta. Näyttö ei riitä osoittamaan, että A olisi seisomalla B:n pään päällä tai muulla tavoin tarkoituksellisesti erikseen painanut päätä mudansekaiseen veteen.

9. A on käräjäoikeudessa kertonut, että B:n pää oli teon aikana painunut mutaan, ja arvellut, että hänen poistuessaan paikalta B:n pää oli todennäköisesti jäänyt upoksiin. Korkeimmassa oikeudessa A on kiistänyt tehneensä havaintoja uhrin pään asennosta. Korkein oikeus toteaa tämän johdosta, että A on kertonut eräistä tapahtumien yksityiskohdista eri kuulemiskerroilla eri tavoin. On arvioitavissa, että hänen esittämänsä yksityiskohdat saattavat joiltakin osin perustua enemmänkin päättelyihin ja arveluihin kuin todellisiin muistikuviin. A ilmoittaa kuitenkin edelleen muistavansa selkeästi, että hän oli seissyt B:n vartalon päällä ojassa ja kuristanut häntä käsin. Näin menetellessään A:n on täytynyt havaita, että B:n pään kohdalla oli ollut vettä ja että hengitystiet olivat teon aikana ainakin joksikin aikaa joutuneet veden alle.

10. Esitetyn selvityksen perusteella ei voida varmuudella todeta, missä teon vaiheessa B on ollut tajuissaan, milloin hän on menettänyt tajuntansa ja milloin hän on kuollut. A on kuitenkin jatkanut kuristamista kunnes B:n liikehdintä oli loppunut.

Tahallinen vai tuottamuksellinen rikos

Asianosaisten näkemykset

11. B:n sisaren mukaan A oli päättänyt surmata B:n sen jälkeen kun hän oli pyörätiellä pahoinpidellyt tämän tajuttomaksi. Surmaamistarkoitus ilmeni myös rikoksen tekotavasta. Syyttäjän mukaan A:n oli viimeistään tekonsa loppuvaiheessa katsottava käsittäneen, että hänen menettelystään seuraisi varmuudella kuolema. A on puolestaan kiistänyt tarkoituksenaan olleen surmata B. Hänen mukaansa hengityselinten joutuminen veden alle ei ollut ollut hänen tahtomansa tai mieltämänsä seuraamus. Kuristaminen ei ollut ollut voimakasta ja uhrin päällä seisominen oli kestänyt hyvin lyhyen ajan ja kysymys oli näiltä osin ollut pahoinpitelyn jatkamisesta. B:n kuolema oli ollut sellainen seuraamus, jota A ei 15-vuotiaan elämänkokemuksella ja ajatusmaailmalla ollut etukäteen tiennyt eikä voinut mieltää tekonsa varsin todennäköiseksi seuraamukseksi. Siten kuolema oli A:n mukaan aiheutettu tuottamuksellisesti.

Korkeimman oikeuden kanta

12. Kuten edellä kohdassa 9 on todettu, A:n on täytynyt havaita B:n hengitysteiden joutuneen teon aikana ainakin joksikin ajaksi veden alle. A:n on täytynyt myös ymmärtää, että liikehdinnän loppuminen on johtunut joko siitä, että B oli menettänyt tajuntansa tai siitä, että hän oli kuollut. A on jättänyt B:n tällaiseen tilaan ojaan ja poistunut paikalta, ilmeisesti vielä B:n pään päältä ponnistaen. A:n on täytynyt käsittää, että hänen menettelystään seuraa uhrin kuolema. Näin ollen B:n surmaaminen on luettava A:n syyksi tahallisena rikoksena.

Murha  vai tappo

Syyttäjän ja asianomistajien näkemykset

13. Virallinen syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta nuorena henkilönä tehdystä taposta. B:n sisar on katsonut, että kysymyksessä on ollut murha. Hänen mukaansa tappo oli tehty vakaasti harkiten. A:lla oli ollut pyörätiellä tapahtuneen pahoinpitelyn jälkeen aikaa harkita ja suunnitella toimintaansa. Lisäksi teko oli hänen mukaansa tehty erityisen raa´alla ja julmalla tavalla ja se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä ottaen huomioon A:n määrätietoinen toiminta, surmaamistilanne ja se, että surmaaminen oli tapahtunut pahoinpitelyrikoksen ilmitulon estämiseksi tai yksinkertaisesti halusta tappaa.

Murhan tunnusmerkistö

14. Rikoslain 21 luvun 2 §:n mukaan rikoksentekijä on tuomittava murhasta muun muassa silloin, kun tappo on tehty vakaasti harkiten tai erityisen raa'alla tai julmalla tavalla ja teko myös kokonaisuutena arvostellen on törkeä.

15. Korkein oikeus toteaa, että Murha rikosnimikkeenä tarkoittaa henkirikoksinakin poikkeuksellisen törkeitä tekoja. Kuten murhaa koskevan säännöksen esitöistä ilmenee (HE 94/1993 vp s. 93 - 94), tunnusmerkistössä on käytetty törkeiden rikosten tavanmukaista kokonaisharkintalauseketta, vaikka henkirikokset ovat yleensäkin rikoksina aina törkeitä. Murhan tunnusmerkistössä törkeys ei viittaa teon arvosteluun rikoksena sinänsä vaan tapon perustunnusmerkistöön. Vasta surmaaminen, joka on tapon perustunnusmerkistöä selvästi törkeämpi, voidaan arvioida murhana.

Vakaa harkinta

16. Vakaa harkinta on keskeinen tapon ankaroittamisperuste, kuten aikaisemmassakin murhaa koskeneessa säännöksessä (491/1969). Korkeimman oikeuden käytännössä surmaaminen on katsottu tehdyksi vakaasta harkinnasta esimerkiksi, kun surmaaminen oli suunniteltu etukäteen ja sitä varten oli hankittu välineitä (KKO 1980 II 59, 1981 II 32, 1988:42, 1995:119). Merkitystä on annettu myös sille, että tekijällä oli teon kestäessä ollut useampi tunti aikaa ajatella toimintaansa (1988:73). Vakaan harkinnan on sen sijaan katsottu puuttuneen esimerkiksi, kun surmaamista ei ollut edeltänyt suunnitelmallisuus, vaan se oli johtunut tilanteen yllättävyydestä, tilanteen odottamattomasta kehittymisestä tai tekijän kiihtymystilasta (1984 II 142, 1985 II 112, 1996:76).

Tekotavan raakuus tai julmuus

17. Erityisellä raakuudella tai julmuudella tarkoitetaan, kuten hallituksen esityksen (HE 94/1993 vp s. 93) perusteluistakin ilmenee, todellista tekotapaa eikä sitä, miltä teko ulkonaisesti näyttää, mihin aikaisemman lain (491/1969) sanamuoto "erityistä raakuutta tai julmuutta osoittaen" oli viitannut. Julmuuden arvioinnissa merkitystä on esimerkiksi sillä, tehdäänkö täytäntöönpano tarkoituksellisesti kovia tuskia aiheuttaen tai pitkitetäänkö tekoa tuskien lisäämiseksi. Oikeuskäytännössä erityisen raakuuden arvioinnissa on merkitystä annettu esimerkiksi sille, että surmaaminen oli toteutettu useaa eri välinettä lukuisia kertoja käyttäen sekä päättäväisyyttä ja sitkeää surmaamispyrkimystä osoittaen (1995:102). Teon toteuttaminen kuristamalla ei ole oikeuskäytännössä sellaisenaan merkinnyt sitä, että teko olisi arvioitava murhaksi (ks. KKO 1973 II 68, 1984 II 142, 1988:73 ja 1989:141).

Korkeimman oikeuden kanta murhan tunnusmerkistön täyttymiseen tässä tapauksessa

18. Kuten kohdassa 12 on katsottu, A:n on täytynyt käsittää hänen teostaan seuraavan uhrin kuolema. Sen sijaan A:n ei ole näytetty asianomistajan väittämällä tavalla pyörätiellä taikka sen jälkeenkään päättäneen surmaamisesta. A:n toiminnasta sellaisenaan ei voida päätellä määrätietoisuutta, vaan 15-vuotiaan A:n suunnittelemattomasti alkanut teko on ilmeisesti edennyt hallitsemattomalla tavalla. Surmaamisen ei voida katsoa tapahtuneen vakaasti harkiten.

19. A:n teko on epäilyksettä sinänsä ollut raaka ja julma. Tapahtumat ovat esitetyn näytön valossa kuitenkin edenneet nopeasti eikä A:n ole näytetty pitkittäneen tekoa aiheuttaakseen tarkoituksellisesti tuskaa tai kärsimystä. Korkein oikeus katsoo, ettei surmaamista, ottaen huomioon kohdassa 17 todettu, voida pitää sillä tavoin erityisen raakana tai julmana kuin rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitetaan.

20. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy käräjäoikeuden tavoin katsomaan, että A on teollaan syyllistynyt nuorena henkilönä tappoon.

Rangaistuksen mittaaminen

21. Rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin (515/2003) mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Jos tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan pykälän 2 momentin mukaan kuitenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen. Voimassa olevien 1.1.2004 voimaan tulleella lailla (515/2003) annettujen vastuuikärajaa koskevan rikoslain 3 luvun 4 §:n, rangaistuksen mittaamista koskevan 6 luvun 4 §:n, rangaistusasteikon lieventämistä alle 18-vuotiaana tehdyn rikoksen osalta koskevan 6 luvun 8 §:n ja vapaudenmenetysajan vähentämistä koskevan 6 luvun 13 §:n soveltaminen ei johtaisi tässä asiassa lievempään lopputulokseen kuin rikoksen tekoaikana voimassa olleiden rikoslain 6 luvun 1 §:n (466/1976), 3 luvun 2 §:n (613/1974) ja 3 luvun 11 §:n (1060/1996) soveltaminen. Näin ollen asiassa sovelletaan viimeksi mainittuja lainkohtia.

Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään A:n syyllisyyteen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin A on tuomittu nuorena henkilönä tehdystä murhasta yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen ja asia jätetään syyksilukemisen ja tuomittavan rangaistuksen osalta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan eli A tuomitaan rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin ja 3 luvun 2 §:n (613/1974) nojalla nuorena henkilönä tehdystä taposta seitsemäksi (7) vuodeksi vankeuteen. Tuomitusta rangaistuksesta vähennetään rikoslain 3 luvun 11 §:n (1060/1996) nojalla 11 kuukautta 23 päivää. Vapaudenmenetysaika 7.1. - 29.12.2002.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Gustaf Möller, Mikko Tulokas (eri mieltä), Eeva Vuori ja Juha Häyhä. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Tulokas:

Teon tosiseikasto on oikeudelliselta kannalta olennaisilta osiltaan tullut oikeudenkäynnissä selvitetyksi. Suullinen käsittely Korkeimmassa oikeudessa ei ole tuonut esille uusia merkityksellisiä seikkoja.

A on pahoinpideltyään B:tä työntänyt hänet ojaan ja siellä kurkusta kuristaen ja päällä seisoen painanut uhrinsa ojan pohjalle, kunnes kaikki vastarinta on lakannut. B:n kuolinsyyksi on todettu veden ja mudan hengittämisestä seurannut tukehtuminen. A:n toiminta on teon loppuvaiheessa ollut määrätietoista ja päättäväistä. Hän on lähietäisyydeltä voinut havaita uhrinsa menehtyvän. A on tahallaan tappanut B:n.

Asiassa on enää kysymys siitä, onko A syyllistynyt murhaan vai tappoon. Murha on henkirikoksista törkein. Siitä on tuomittava muun muassa silloin, kun tappo tehdään vakaasti harkiten taikka erityisen raa´alla tai julmalla tavalla. Lisäksi edellytetään, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

A:n teon arviointia vaikeuttaa teon syitä ja taustatekijöitä koskeva epäselvyys. A:n nuori ikä, hänen ja B:n kohtaamisen sattumanvaraisuus sekä teko-olosuhteet muutoinkin viittaavat siihen, ettei surmatyötä ollut ennalta suunniteltu. Uskottavampaa on, että pahoinpitelyksi tarkoitettu teko on jostakin syystä johtanut hallitsemattomiin lopputuloksiin. Kohtaaminen, pahoinpitely pyörätiellä ja kuristaminen ojan pohjalla muodostavat yhtäjaksoisen tekokokonaisuuden. Vaikka A:lla näyttää tekotavan perusteella olleen loppuvaiheessa selkeä surmaamistahallisuus, ei vakaata harkintaa koskevan murhan tunnusmerkistötekijän ole katsottava tällä perusteella toteutuneen. Asiaa on arvioitava kokonaisuuden kannalta pitäen lähtökohtana sitä tahdonsuuntaa, joka tekijällä oli ennen tekoon ryhtymistä.

Kysymys toisen murhan tunnusmerkistötekijän, tapon erityisen raa´an tai julman tekotavan toteutumisesta, on ratkaistava lain esitöiden ja oikeuskäytännön pohjalta. Perustekotapana on ollut kuristaminen ja tukehduttaminen. Sen ei oikeuskäytännön mukaan ole sinänsä katsottu täyttävän laissa tarkoitettua tunnusmerkistötekijää. Tekoon ei myöskään liity sellaisia erityisiä piirteitä, kuten kiduttamista ja surmaamisen pitkittämistä joita lain esitöissä mainitaan.

Asianomistajan syyte murhasta on siten hylättävä ja A:n katsottava syyllistyneen nuorena henkilönä tappoon. Päädyn siten samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö. Yhdyn enemmistön kantaan myös rangaistuksen mittaamisen osalta.

 

Rikkaan perheen hulttiopoika halajaa "ennakkoperintöä" ja palkkaa murhaajan isänsä pään menoksi...

A:n sovittua X:n pojan kanssa X:n surmaamisesta palkkiota vastaan ja luvattua osan palkkiosta B:lle tämä oli lupautunut osallistumaan X:n surmaamiseen. Sen jälkeen A ja B olivat yhdessä ainakin kaksi kertaa käyneet tutustumassa X:n asuinolosuhteisiin ja valmistaneet surma-aseessa käytetyt patruunat. Tekoyönä he olivat yhdessä katkaisseet X:n taloon johtavan puhelinjohdon. Tämän jälkeen B oli odottanut A:ta, joka oli yksin käynyt ampumassa X:n, talon lähistölle pysäköidyssä autossa, toiminut paikalta poistuttaessa auton kuljettajana ja osallistunut rikoksen tekemisessä käytettyjen välineiden hävittämiseen.

Kun X:n surmaaminen oli toteutettu yhteisen suunnitelman mukaisesti tarkoituksin saada teosta luvattu palkkio ja B:n osuus rikoksen toteuttamisessa oli kokonaisuutta tarkastellen ollut huomattava, B tuomittiin murhasta tekijänä.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 29.4.1993

Raastuvanoikeus lausui virallisen syyttäjän syytteestä, johon X:n oikeudenomistajat olivat asianomistajina yhtyneet, päätöksessään muun ohella selvitetyksi, että A oli X:n pojan kanssa helmi - maaliskuussa 1992 sopinut X:n surmaamisesta palkkiota vastaan. X:n poika oli selvittänyt A:lle isänsä asuinolosuhteita ja antanut tälle muun muassa talon pohjapiirroksen. A ja B olivat tämän jälkeen yksissä tuumin päättäneet A:n X:n pojan kanssa tekemän sopimuksen mukaisesti surmata X:n siten, että A oli luvannut osan hänelle tulevasta palkkiosta B:lle. A ja B olivat yhdessä B:n varastolla ladanneet vanhoista panoksista saamallaan ruudilla 7,63 väljyisiä panoksia, jotta 7,65 väljyisellä piipulla varustettuun aseeseen ei jäisi rihlojen jälkiä. Maalis - huhtikuussa 1992 A ja B olivat käyneet kaksi kertaa X:n asunnolla, jolloin jo jälkimmäisellä kerralla oli ollut tarkoitus surmata X aikeen jäädessä kuitenkin toteuttamatta taloudenhoitajan avattua A:lle oven.

Aamuyöllä 24.4.1992 kello 03.30 - 03.35 A ja B olivat varustauduttuaan köydellä, vasaralla, sorkkaraudalla, pihdeillä ja kumpikin ampuma-aseella yksissä tuumin tahallaan surmanneet X:n siten, että he olivat ensin yhdessä pihdeillä katkaisseet X:n asuintaloon johtavan puhelinjohdon vedettyään johdon alas sen ylitse heitetyllä vasaraan sidotulla köydellä. A oli sopinut B:n kanssa, että tämä odottaa häntä A:n auto valmiiksi käynnistettynä. Sen jälkeen A oli kiivennyt paloportaita pitkin kaksikerroksisen talon toisessa kerroksessa sijaitsevan X:n makuuhuoneen parvekkeelle ja rikottuaan makuuhuoneeseen johtavan parvekkeen oven lasin tahallaan surmannut makuuhuoneessa yöpukeissa olleen X:n ampumalla 7,65 väljyydellä varustetulla aseella neljä laukausta tätä kohti luotien osuessa rintakehän yläosaan, oikeaan pakaraan ja kaulaan.

Surmaamisen jälkeen A ja B olivat välittömästi autolla poistuneet paikalta B:n toimiessa kuljettajana. A ja B olivat yhdessä hävittäneet käyttämänsä varusteet sekä puhdistaneet A:n auton. A:n käyttämään aseeseen oli surmaamisen jälkeen vaihdettu B:n aseesta piippu.

Raastuvanoikeus on katsonut, että A ja B olivat menetelleet syytteessä kerrotulla tavalla. A:n ja B:n välillä oli ollut selkeästi todettavaa yhteisymmärrystä ja yksituumaisuutta ennen tekoa, sen aikana ja teon jälkeen rikoksen peittämiseksi. Teko oli tapahtunut omanvoitonpyynnöstä palkkion saamiseksi. X:n pojan lupaaman palkkion suuruutta ei ollut kyetty täsmällisesti määrittelemään, mutta se oli kuitenkin tullut selkeästi luvatuksi. X:n surmaamista oli, sen kohdistuttua iäkkääseen ja liikuntarajoitteeseen henkilöön, pidettävä kokonaisuutena arvostellen erityisen törkeänä.

Sen vuoksi raastuvanoikeus, samalla kun A tuomittiin murhasta ja X:n poika yllytyksestä murhaan kumpikin elinkaudeksi vankeuteen, rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla tuomitsi B:lle murhasta ja hänen syykseen samalla luetuista muista rikoksista yhteiseksi rangaistukseksi elinkautisen vankeusrangaistuksen. Lisäksi B velvoitettiin yhteisvastuullisesti A:n ja X:n pojan kanssa suorittamaan valtiolle erinäisiä korvauksia.

Helsingin hovioikeuden tuomio 24.2.1994

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi muun muassa B oli saattanut jutun, lausui, toimitettuaan asiassa suullisen käsittelyn, B:n kohdalta nyt kysymyksessä olevilta osin selvitetyksi, ettei B ollut ollut läsnä X:n pojan ja A:n välillä X:n surmaamisesta käydyissä keskusteluissa. A oli kuitenkin erään jutussa kuullun todistajan kertomuksen mukaan jo viimeistään helmikuussa 1992 ehdottanut B:lle osallistumista X:n surmaamiseen. Kuultujen todistajien kertomuksista kävi ilmi, että A ja B olivat viimeistään maaliskuussa 1992 keskenään lopullisesti sopineet X:n surmaamisesta ja B:n osallistumisesta teon toteuttamiseen.

Vaikka B:n osuus varsinaiseen rikoksen suunnitteluun oli jäänyt jossakin määrin epäselväksi, B oli ainakin sopinut A:n kanssa surmaamisen toteuttamisesta ampumalla sekä siitä, että tekoaseessa käytettäisiin sen kaliiperia pienempiä luoteja tekoaseen jäljittämisen vaikeuttamiseksi. A ja B olivat myös etukäteen sopineet B:lle tulevasta palkkiosta, jonka määrästä he tosin olivat kertoneet ristiriitaisesti, ja B:n tulemisesta mukaan rikosta tehtäessä.

A ja B olivat yhdessä käyneet X:n talolla ainakin kaksi kertaa ennen tekopäivää tutustumassa tekopaikan olosuhteisiin. A ja B olivat ennakolta laaditun suunnitelman mukaisesti valmistaneet tekoaseessa käytetyt patruunat B:n hallitsemissa varastotiloissa. Tekoyönä hieman ennen X:n surmaamista B oli yhdessä A:n kanssa katkaissut X:n taloon johtavan puhelinlinjan. B oli A:n surmatessa X:n odottanut tätä talon lähistölle pysäköidyn auton luona nopean paon varmistamiseksi ja tämän jälkeen toiminut kuljettajana tekopaikan läheisyydestä poistuttaessa. B oli teon jälkeen osallistunut sen jälkien peittämiseen muun muassa luovuttamalla A:lle oman aseensa piipun tekoaseeseen vaihdettavaksi sekä olemalla mukana teossa käytettyjen ampumatarpeiden ja muiden tekovälineiden hävittämisessä.

B oli tosin kertonut toimineensa painostuksen alaisena ja pelänneensä A:ta erityisesti perheensä puolesta. B oli kuitenkin hyväksynyt suunnitellun teon ja ollut sitä kerrotuin tavoin valmistelemassa. Siitä päätellen, että B oli kertonut muillekin henkilöille suunnitellusta teosta, ei B ollut suhtautunut siihen mitenkään vastahakoisesti. B:n aktiivisuus oli johtunut myös siitä, että A oli luvannut hänelle palkkion. B oli liikuntarajoitteisena henkilönä jäänyt odottamaan autolle. B:n mukanaolo ja osallistuminen oli kuitenkin ollut tarpeellinen surmaamisrikoksen tekemisessä. B oli tekijäkumppanina ollut mukana valmistelemassa ja suunnittelemassa rikosta eikä häntä voitu katsoa avunantajaksi sillä perusteella, että A yksin suoritti varsinaisen ampumisen.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei ollut syytä muuttaa raastuvanoikeuden päätöksen lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Liukko, Monika Kuhlefelt (eri mieltä) ja Risto Hänninen. Esittelijä Kimmo Vanne (mietintö).

Eri mieltä ollut jäsen, hovioikeudenneuvos Kuhlefelt lausui esittelijän ehdotuksen hyväksyen, että esitetyn selvityksen mukaan B ei ollut ollut läsnä A:n keskustellessa X:n surmaamisesta tämän pojan kanssa. A oli yksin hankkinut X:n pojalta tarvitsemansa tiedot X:n asuinolosuhteista. A oli X:n pojan kanssa käymiensä keskustelujen johdosta päättänyt palkkiota vastaan ampumalla surmata X:n. A oli surmaamispäätöksen tehtyään ryhtynyt etsimään tekokumppania ja pyytänyt ensin useita kertoja erästä tuttavaansa osallistumaan tekoon. Tämän tuttavan kieltäydyttyä A oli ottanut yhteyden B:hen. Tämä oli kertonut suostuneensa A:n esitykseen, koska A oli uhannut häntä ja hänen perhettään väkivallalla. A:n ja B:n kertomuksista ilmeni, että A oli ollut takaajana B:n noin 80 000 markan määräisessä velassa, jota B ei ollut pystynyt maksamaan. A oli luvannut B:lle tekoon osallistumisesta palkkion, jonka määrästä A ja B olivat kertoneet ristiriitaisesti. Esitetystä selvityksestä ei ilmennyt tarkasti, milloin A oli suostutellut B:n osallistumaan tekoon. Kuultujen todistajien kertomuksista kävi kuitenkin ilmi, että tämä oli tapahtunut viimeistään maaliskuussa 1992.

B oli ennen tekoa tullut tietoiseksi A:n suunnitelmasta ja siitäkin, että A:n aseessa käytettäisiin sen kaliiperia pienempiä luoteja aseen jäljittämisen vaikeuttamiseksi. Esitetty selvitys ei kuitenkaan osoittanut, että B olisi osallistunut rikoksen varsinaiseen suunnitteluun.

A ja B olivat yhdessä käyneet X:n omakotitalon pihalla ainakin kaksi kertaa ennen tekopäivää tutustumassa tekopaikan olosuhteisiin. A ja B olivat yhdessä valmistaneet A:n aseessa käytettävät panokset B:n käytössä olleissa varastotiloissa. Tekoyönä hieman ennen X:n surmaamista B oli yhdessä A:n kanssa katkaissut omakotitalon puhelinjohdot. Tämän jälkeen A oli lähtenyt toteuttamaan suunnitelmaansa B:n siirtyessä odottamaan A:ta omakotitalon lähistölle pysäköidyn auton luokse nopean paon varmistamiseksi. A:n surmattua X:n B oli toiminut auton kuljettajana tekopaikan läheisyydestä poistuttaessa. B oli teon jälkeen osallistunut sen jälkien peittämiseen muun maussa luovuttamalla A:lle oman aseensa piipun tekoaseeseen vaihdettavaksi sekä olemalla mukana ampumatarpeiden ja muiden tekovälineiden hävittämisessä.

A oli siis surmannut X:n yksin B:n olematta läsnä itse tekopaikalla. Vaikka B oli edellä kerrotuin tavoin myötävaikuttanut rikoksen toteuttamiseen ja salaamiseen, hänen osuutensa rikoksen suorittamisessa ei ollut ollut niin merkittävä, että hänen voitaisiin katsoa syyllistyneen siihen tekijänä. B oli kuitenkin kerrotulla menettelyllään tahallaan edistänyt A:n suorittamaa surmaamisrikosta.

Surmaaminen oli tapahtunut vakaasta harkinnasta ja omanvoitonpyynnöstä ja sitä oli myös ottaen huomioon rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan pidettävä erityisen törkeänä. Kun B oli tästä tietoisena ja myös osaltaan luvatun palkkion toivossa ja siten omanvoitonpyynnöstä edistänyt surmaamisrikosta, hänen oli katsottava syyllistyneen avunantoon murhaan.

Näillä perusteilla hovioikeuden erimielinen jäsen tuomitsi B:n avunannosta murhaan ja hänen syykseen luetuista muista rikoksista yhteiseen 12 vuoden vankeusrangaistukseen, josta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettävä vapaudenmenetysaikaa vastaavat 1 vuosi 6 kuukautta 24 päivää.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

B:lle myönnettiin 21.6.1994 valituslupa murhaa koskevalta osalta. B vaati valituksessaan, että hänen katsotaan syyllistyneen vain avunantoon tappoon ja että tuomittu rangaistus joka tapauksessa lievennetään määräaikaiseksi vankeusrangaistukseksi.

Virallinen syyttäjä antoi pyydetyn vastauksen. X:n oikeudenomistajat eivät käyttäneet heille varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 26.6.1995

Perustelut

B on hovioikeuden toteamin tavoin hyväksynyt suunnitellun surmaamisteon ja osallistunut sen valmisteluun ja toteuttamiseen sekä jälkien peittämiseen. B:n väitteelle siitä, että hän olisi A:n uhkausten takia ollut pakotettu osallistumaan tekoon sen vuoksi, että hänen lainansa oli hoitamattomana jäämässä sen takaajana olleen A:n maksettavaksi, ei löydy jutussa esitetystä selvityksestä riittävää tukea. Jutussa on päinvastoin selvitetty, että B on kertonut suunnitellusta teosta muillekin henkilöille tavalla, joka osoittaa, ettei hän ole suhtautunut siihen torjuvasti, vaan pikemminkin hyväksyvästi tuomalla esille palkkiota vastaan suoritettavan teon taloudellisen tilanteensa korjaamiskeinona. B ei siten ole joutunut osallistumaan tekoon vastoin tahtoaan A:n uhkausten pakottamana, vaan hän on ollut mukana sen toteuttamisessa yhteisymmärryksessä A:n kanssa syntyneen suunnitelman pohjalta päämääränään teosta myöhemmin maksettavaksi luvatun palkkion saaminen. A on tosin yksin ampunut X:n surmanneet laukaukset. Se, miten A ja B ovat yhdessä suoritetun puhelinjohtojen katkaisemisen jälkeen kumpikin tahollaan toimineet, on kuitenkin perustunut heidän keskenään surmaamisteon lopullista toteuttamista varten sopimaansa tehtävien jakoon. Sen mukaan A:n oli suoritettava ampuminen ja B:n siirryttävä etukäteen autoon nopean paon varmistamiseksi. Tällainen tehtävien jako on ollut tekotapaan ja olosuhteisiin nähden luonnollinen ja B:n liikuntarajoitteisuuden vuoksi myös tarkoituksenmukainen. B:n osuus rikoksen toteuttamisessa on kokonaisuutta tarkastellen ollut huomattava.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että B on yhdessä A:n kanssa heidän yhteisen suunnitelmansa mukaisesti osallistunut X:n surmaamiseen tekijänä eikä vain avunantajana.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Paaskoski, Krook, Pellinen ja Hidén. Esittelijä Pekka Turunen.

Voi poikaparka ei olisi kannattanut mennä divariin juuri tuona päivänä, divarin setä oli hyvin hermostunut...
 ______________________________________________________________________

A oli ensin pahoinpidellyt liikehuoneistossa asiakkaana ollutta 10-vuotiasta B:tä ja sen jälkeen sitonut naruilla tämän kädet ja jalat sekä jättänyt B:n yksin useaksi tunniksi suljettuun huoneistoon. Palattuaan takaisin ja ryhdyttyään vapauttamaan B:tä ja tämän saatua jalkansa vapaiksi A oli irrottamillaan naruilla kuristamalla surmannut B:n tämän uhattua ilmiantaa A:n poliisille.

Koska A:n oli täytynyt käsittää, että kerrotusta voimakkaasta kuristamisesta varsin todennäköisesti seuraisi kuolema, hänen katsottiin tahallaan surmanneen B:n. Julma ja uhrille tuskallinen sekä tekijässään erityistä raakuutta osoittava surmaaminen oli tapahtunut rikosten ilmitulon estämiseksi. A tuomittiin murhasta.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Turun raastuvanoikeuden päätös 22.1.1987

Raastuvanoikeus on virallisen syyttäjän sekä C:n, D:n, E:n ja F:n asianomistajina ajamasta syytteestä, lääkintöhallituksen annettua lausuntonsa A:n mielentilasta, lausunut selvitetyn, että A oli 14.5.1986 Turussa,

1) hoitamansa antikvariaattiliikkeen asiakkaaksi tullutta C:n ja D:n poikaa sekä E:n ja F:n veljeä, 17.10.1975 syntynyttä B:tä käsin niskasta kiinni tarttumalla ja liikehuoneiston etuhuoneesta takahuoneeseen raahaamalla, päätä joitakin kertoja seinään lyömällä ja kurkusta kantamalla tahallaan aiheuttanut vammoja B:lle kasvoihin ja ylävartaloon sekä tajunnan menetyksen,

2) edellisessä kohdassa kerrotun pahoinpitelyn jälkeen klo 16 aikaan tahallaan, ilman laillista oikeutta riistänyt B:n vapauden sitomalla narulla yhteen B:n jalat sekä kädet selän taakse ja lisäksi kiertänyt sukan suun kohdalta pään ympäri ja solminut sukan päät yhteen niskan taakse poistuen sen jälkeen liikehuoneistosta sekä

3), palattuaan liikehuoneistoon klo 19 aikaan ja poistettuaan B:n suun ympäriltä sukan sekä pitkään tämän kanssa keskusteltuaan ja saatuaan tämän suostutelluksi olemaan kertomatta edellä 1 ja 2 kohdassa A:n syyksi luetusta rikollisesta menettelystä kenellekään, ryhtynyt poistamaan B:n siteitä, irrottaen ensin jalkojen ympärillä olleet narut, mutta B:n ilmoitettua tulevansa kertomaan asiasta poliisiviranomaiselle ja toimituttavansa A:n vankilaan, kiertänyt käsissään olleet kahdet B:n jaloista irrottamansa narut tämän kaulan ympärille ja niillä kuristamalla tahallaan surmannut B:n.

Koska 3 kohdassa kerrottu surmaaminen oli kohdistunut 10-vuotiaaseen, kädet selän taakse sidottuun ja turvattomaan lapseen ja siten tapahtunut erityistä raakuutta ja julmuutta osoittaen, surmaamista, huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, oli pidettävä erityisen törkeänä.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on tuominnut A:n 1, 2 ja 3 kohdassa selostetusta jatketusta pahoinpitelyn, vapaudenriiston ja murhan käsittävästä rikoksesta rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin ja 5 §:n 1 momentin, 25 luvun 9 §:n ja 7 luvun 2 §:n nojalla elinkaudeksi vankeuteen. Rikoslain 7 luvun 4 §:n mukaan A:lle tuomittu elinkautinen vankeusrangaistus on käsittänyt myös hänelle samalla päätöksellä rattijuopumuksesta tuomitun sakkorangaistuksen. Lisäksi A on velvoitettu suorittamaan C:lle ja D:lle sekä valtiolle erinäisiä korvauksia.

A on valittanut hovioikeuteen vaatien, että syyksilukemista lievennettäisiin.

Turun hovioikeuden päätös 2.7.1987

Perustelut Raastuvanoikeuden A:n syyksi lukemat pahoinpitely, vapaudenriisto, oikeastaan laiton vangitseminen, ja surmaamisrikos ovat tapahtuneet siten, että A on pahoinpideltyään ensin B:tä vasta sen jälkeen sitonut tämän kädet ja jalat sekä ryhdyttyään vapauttamaan B:n jalkoja ja käsiä surmannut hänet. Jokainen rikos on tapahtunut edeltäneen teon tunnusmerkistön täyttymisen jälkeen eri päätöksentekotilanteen pohjalta. Pahoinpitely ja surmaamisrikos ovat kohdistuneet samaan oikeushyvään eli henkeen ja terveyteen, mutta keskimmäiseksi jäänyt laiton vangitseminen on kohdistunut eri oikeushyvään eli vapauteen. Näin ollen A:n syyksi luetut rikokset eivät ole saman rikoksen jatkamista. A on tuomittava rangaistukseen kolmesta eri rikoksesta.

1) A:n syyksi jäävän pahoinpitelyn osalta hovioikeus on rangaistusta mitatessaan ottanut huomioon, että teon kohteena on ollut 10-vuotias lapsi ja että teko on kohdistunut päähän.

2) A:n syyksi jäävän laittoman vangitsemisen osalta hovioikeus on rangaistusta mitatessaan ottanut huomioon, kuten 1 kohdassakin, että rikos on kohdistunut 10-vuotiaaseen lapseen sitomalla tuo lapsi käsistä ja jaloista liikuntakyvyttömäksi ja että tuon tajuttomana olleen lapsen suuhun on pantu sukka, jolla teolla uhrin hengelle on aiheutettu vaaraa. Sen lisäksi A on jättänyt uhrinsa yksin tunteja kestäneeksi ajaksi.

3) A on kertonut raastuvanoikeuden lausumin tavoin keskustelleensa pitkään B:n kanssa ja suostutelleensa tätä olemaan kertomatta kenellekään 1 ja 2 kohdassa hänen syykseen luetusta menettelystä. A on edelleen kertonut raastuvanoikeudenkin lausumin tavoin B:n lopulta suostuneen hänen edellä tarkoitettuun pyyntöönsä, jolloin A oli alkanut vapauttaa B:n yhä sidottuina olleita jalkoja ja käsiä. B:n saatua jalkansa vapaiksi ja A:n ollessa juuri aloittamassa käsisiteiden aukaisemista poika oli kuitenkin uhannut tehdä raastuvanoikeuden päätöksessä selostetun ilmoituksen. A:n kertoman mukaan hän oli tuon B:n aikomuksen kuultuaan menettänyt täysin malttinsa, ottanut tämän jaloista irrottamansa kaksi narua ja kuristanut niillä B:tä niin, että tämä oli välittömästi kuollut. Kun muu jutussa esitetty selvitys ei osoittanut A:n kertomusta vääräksi, oli A:n kertomus edellä mainituilta osiltaan asetettava tuomion perusteeksi.

A on väittänyt, että hän ei ollut surmannut B:tä tahallaan. A:n oli kuitenkin alkaessaan mainituin tavoin voimakkaasti kuristaa 10-vuotiasta lasta täytynyt käsittää, että siitä voi seurata tämän kuolema, mutta A oli siitä huolimatta jatkanut kuristamista. A oli siten hyväksynyt seurauksen syntymisen eli kuoleman mahdollisuuden.

Teko on tahallinen, jos tekijän on ollut otettava seurauksen mahdollisuus huomioon ja tekijä on hyväksynyt sen. A oli siten tuomittava tahallisesta surmaamisrikoksesta.

A:n ei ollut näytetty surmanneen B:tä vakaasta harkinnasta, vaan se oli johtunut paljolti tilanteen odottamattomasta kehittymisestä. A ei ollut sitonut B:n käsiä edistääkseen surmaamistekoaan. Pelkästään se seikka, että surmaaminen kohdistuu lapseen ei osoita teossa erityistä raakuutta tai julmuutta. A:n viaksi jäävää tekoa ei ollut myöskään, ottamalla huomioon aikaisemmin selostetut rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä vallitsevan oikeuskäytännön (esim. KKO 1984 II 142) mukaan rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitetuin tavoin erityisen törkeänä. A oli siten tuomittava rangaistukseen taposta.

Rangaistusta mitatessaan hovioikeus on ottanut huomioon, että teko oli kohdistunut avuttomassa tilassa olleeseen 10-vuotiaaseen lapseen.

Tuomiolauselma Edellä esitetyillä ja raastuvanoikeuden muutoin lausumilla perusteilla hovioikeus on tuominnut A:n rikoslain 21 luvun 5 §:n 1 momentin nojalla 1 kohdassa selostetusta pahoinpitelystä 9 kuukaudeksi, rikoslain 25 luvun 9 §:n nojalla 2 kohdassa selostetusta laittomasta vangitsemisesta 1 vuodeksi ja rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla 3 kohdassa mainitusta taposta 11 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Rangaistukset on yhdistetty 12 vuodeksi 1 kuukaudeksi vankeutta, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla on vähennetty vapaudenmenetysaikaa 28.5.1986-1.7.1987 vastaavat 1 vuosi 1 kuukausi 4 päivää.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Viralliselle syyttäjälle, C:lle, D:lle, E:lle ja F:lle sekä A:lle on myönnetty valituslupa 18.9.1987. He ovat antaneet pyydetyt vastaukset vastapuoltensa muutoksenhakemuksiin.

Virallinen syyttäjä ja C ja hänen myötäpuolensa ovat vaatineet A:n tuomitsemista hovioikeuden päätöksen 3 kohdan osalta murhasta ja C, D, E ja F lisäksi oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. A on vaatinut, että hänen syykseen päätöksen 1 ja 2 kohdassa luettujen tekojen rangaistuksia lievennettäisiin ja että hänen 3 kohdan osalta katsottaisiin syyllistyneen yksin teoin tehtyihin törkeään pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen taikka kuolemantuottamuksen sijasta törkeään kuolemantuottamukseen. Lisäksi A on pyytänyt, että hänen mielentilansa määrättäisiin uudelleen tutkittavaksi.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

A ei ole esittänyt sellaista selvitystä, jonka johdosta hänen mielentilansa olisi uudelleen tutkittava.

Kohta 3: A on menetellyt hovioikeuden päätöksessä selostetuin tavoin.

B on ollut iältään 10-vuotias. Surmaaminen on tapahtunut hänen ollessaan suljetussa huoneistossa kädet selän taakse sidottuina. Kuristaminen on julma ja uhrille tuskaa tuottava sekä tekijässään erityistä raakuutta osoittava surmaamistapa.

A on kertomansa mukaan aloittanut kuristamisen menetettyään malttinsa sen johdosta, että B on, saatuaan jalkansa vapaiksi ja A:n ollessa aloittamassa hänen käsiensä vapauttamista siteistä, uhannut tehdä hovioikeuden päätöksessä selostetun ilmoituksen poliisille. Surmaamalla B:n A on näin ollen pyrkinyt estämään hovioikeuden päätöksen 1 ja 2 kohdassa mainittujen rikosten ilmitulon.

A on ensin pahoinpideltyään B:tä poistunut liikehuoneistosta palaten takaisin vasta useamman tunnin kuluttua ja silloin edellä kerrotuin tavoin surmannut B:n. Hänellä on siten ollut aikaa ajatella toimintaansa, joten B:n surmaamisen ei voida katsoa johtuneen tilanteen odottamattomasta kehittymisestä. Surmaamisteko ei siten ole rinnasteinen hovioikeuden päätöksessä mainitussa Korkeimman oikeuden ratkaisussa ilmenevän teon kanssa.

A:n on täytynyt käsittää, että kuristamalla voimakkaasti 10-vuotiasta B:tä kahdella narulla kurkusta, kuristamisesta varsin todennäköisesti seuraa kuolema. A on näin tahallaan surmannut B:n. Edellä selostetuin tavoin tapahtunutta surmaamista on, huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä erityisen törkeänä.

Päätöslauselma

A:n mielentilan tutkimista koskeva pyyntö hylätään.

Hovioikeuden päätöstä muutetaan siten, että A rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla tuomitaan 3 kohdassa selostetusta murhasta elinkaudeksi vankeuteen. Rikoslain 7 luvun 4 §:n mukaan A:lle tuomittu elinkautinen vankeusrangaistus käsittää kaikki A:lle nyt tuomitut vankeusrangaistukset ja raastuvanoikeuden päätöksellä tuomitun sakon. Koska A tuomitaan elinkaudeksi vankeuteen, ei rangaistuksesta tehdä vapaudenmenetyksen vuoksi rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennystä. Muutoin hovioikeuden päätös jää pysyväksi.

A velvoitetaan korvaamaan C:n, D:n, E:n ja F:n yhteiset oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 1.100 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Ådahl, Nikka- rinen, Hiltunen ja af Hällström

Tämä tapaus oli otsikoissa 90-luvun loppupuolella. Mies pahoinpiteli naista saaressa olevassa kesäasunnossa, nainen pakeni saaresta uimalla, mutta naisen 5-vuotias tytär jäi miehen uhriksi...

Joensuun käräjäoikeuden tuomio 19.1.1998

Käräjäoikeus lausui virallisen syyttäjän ja B:n ajamista syytteistä selvitetyksi, että A oli 10.8.1997 Liperissä 1) yrittänyt tappaa B:n kuristamalla tätä voimakkaasti kurkusta ja lyömällä pitkäteräisellä puukolla kohti tämän ylävartaloa. B:lle, joka oli onnistunut pakenemaan kuristusotteesta ja väistämään osittain puukoniskun, oli aiheutunut hankautumia ja ruhjeita kaulan alueelle ja noin 2,5 senttimetrin pituinen naarmu leukaan sekä 2) tappanut 23.11.1991 syntyneen B:n lapsen C:n kuristamalla tätä kaksi eri kertaa voimakkaasti kurkusta, pistämällä isokokoisella puukolla leukakulmaan ja niskaan sekä viiltämällä kaulan niin, että hengitystiet, ruokatorvi ja kaulanalueen verisuonet olivat leikkautuneet. Kuristamisesta oli aiheutunut kilpiruston murtumia ja kuolema oli aiheutunut kaulan verisuonivaurioista.

Surmaamistapa kohdassa 2 oli ollut julma ja uhrille tuskaa tuottava sekä tekijässään erityistä raakuutta osoittava, joten murhan tunnusmerkistö täyttyi tältä osin. Pohtiessaan oliko rikos myös kokonaisuutena arvostellen törkeä käräjäoikeus totesi, että A oli ollut varustautuneena usealla väkivallan käyttöön soveltuvalla välineellä ja että hän oli jo 1 kohdassa kerrotuin tavoin yrittänyt surmata B:n. Teko oli B:n päästyä pakoon kohdistunut hänen sijastaan viattomaan sijaiskärsijään C:hen. Näin ollen teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen 1 kohdassa tapon yritykseen ja 2 kohdassa murhaan ja tuomitsi A:n rikoslain 4 luvun 1 §:n 1 momentin, 21 luvun 1 §:n 2 momentin ja 2 §:n 1 momentin nojalla elinkaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Räsänen (eri mieltä) sekä lautamiehet Immonen, Tiilikainen ja Törrönen.

Käräjätuomari Räsänen totesi 2 kohdassa syyksiluetun rikoksen kokonaisarvostelusta, että tapahtumia oli edeltänyt tuntikausia kestänyt B:n äksyily ja nalkutus. Tämä oli aiheuttanut A:ssa ärtymystä ja lopulta johtanut hänet hallitsemattomaan raivotilaan, johon joutumiseen oli myötävaikuttanut A:n nauttima voimakas pirtusekoitus. Tässä tilassa ollessaan A ei ollut enää pystynyt kontrolloimaan toimiaan, vaan oli tehnyt syytteessä kuvatut teot hallitsemattomassa, aggressiivisessa ja yhtäjaksoisessa raivonpurkauksessa. Vaikka tappo olikin tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla, ei sitä voitu pitää kokonaisuutena arvostellen murharikoksen edellyttämällä tavalla törkeänä, joten teko oli luettava A:n syyksi tappona. Sen vuoksi Räsänen tuomitsi A:n tapon yrityksestä ja taposta yhteiseen 12 vuoden vankeusrangaistukseen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 2.6.1998

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat saattaneet asian, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, että tappo oli tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Arvioidessaan sitä, oliko tappo ollut myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, hovioikeus otti huomioon, että A oli käräjäoikeuden tuomion 1 kohdassa kerrotulla tavalla ensin yrittänyt surmata B:n, joka oli kuitenkin päässyt pakenemaan saaresta. Sen jälkeen A oli surmannut B:n 5-vuotiaan lapsen C:n, joka oli äitinsä jouduttua poistumaan saaresta jäänyt täysin riippuvaiseksi A:n huolenpidosta. Mainittujen seikkojen perusteella hovioikeus päätyi siihen, että rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ollikainen, Jokinen ja Hietala. Esittelijä Katriina Rapo.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati hovioikeuden tuomion muuttamista muun muassa siten, että hänet 2 kohdan osalta tuomitaan murhan asemesta taposta.

Virallinen syyttäjä ja B antoivat pyydetyt vastaukset.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 1.3.2000

Perustelut

A on käräjäoikeuden hänen syykseen lukemin tavoin kuristettuaan ensin B:tä voimakkaasti kurkusta lyönyt tätä pitkäteräisellä puukolla kohti ylävartaloa. Vaikka B on onnistunut osittain väistämään puukoniskun, A:n on täytynyt ymmärtää, että sen varsin todennäköisenä seurauksena olisi B:n kuolema. Näillä perusteilla A:n on näytetty syyllistyneen hänen syykseen luettuun tapon yritykseen.

Rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan jos tappo tehdään muun muassa erityisen raa'alla tai julmalla tavalla ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksen tekijä on tuomittava murhasta.

Ennen surmaa A on kuristamalla pahoinpidellyt B:tä, joka tästä pelästyneenä on herättänyt tyttärensä C:n. A on C:n ollessa läsnä puukoniskulla yrittänyt tappaa B:n. Hän on kuristanut myös pelosta itkevää C:tä kurkusta. Äidin paettua uimalla saaresta, viisivuotias C on jäänyt avuttomana ja puolustuskyvyttömänä yksin A:n kanssa. Näissä olosuhteissa A on toistamiseen kuristanut C:tä sekä aiheuttanut hänelle puukolla niskaan ja oikeaan leukakulmaan kaksi pistohaavaa ja kaulan etupuolelle poikittaissuuntaisen 7,5 senttimetrin pituisen viiltohaavan, joka oli katkaissut ruokatorven ja henkitorven ja leikannut kaulalaskimon haaroja ja vasemmanpuoleisen yhteisen kaulavaltimon ja sisemmän kaulavaltimon. Peruskuolinsyynä on ollut laaja kaulan viiltohaava. Korkein oikeus katsoo, että tappo on tehty erityisen raa'alla tavalla ja että se kohdistuessaan kerrotuin tavoin puolustuskyvyttömään pikkulapseen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Haarmann, Suhonen, Tulokas, Palaja ja Bygglin. Esittelijä Pekka Turunen.

Miten kuolemanrangaistus sopisi Suomalaiseen oikeuskäsitykseen, voitaisiinko sitä soveltaa jossakin tapauksessa rangaistuksena. Mitä mieltä olette ? Kommentoikaa !

Olen ottanut esille pari tapausta, ensimmäisessä patologinen väkisinmakaaja, jonka uhreja ovat kaksi nuorta naista ja lapsi, mies käyttää julmaa väkivaltaa uhrejaan kohtaan, yksi uhreista kuolee, tänään tuo rikoksentekijä on jo keskuudessamme tuomionsa kärsineenä, vapaana miehenä. Toisessa tapauksessa perheenisän kontrolli pettää ja neljä läheistä joutuvat uhreiksi ikävin seurauksin, kohta hänkin on vapaa ja jatkaa elämäänsä, kenties perustaa perheen ja saa lapsia.

Miten graavin rikoksen tekijä itse sovittaa tekonsa, saako hän koskaan mielenrauhaa, voiko painajaisen unohtaa. Kysymyksiä ja taas kysymyksiä, joihin emme voi vastata.

Ohessa taustaa kuolemanrangaistukselle ja siitä miten kuolemanrangaistukseen suhtaudutaan eri puolilla maailmaa. (*kopio wikipediasta)

Suomessa

Suomen suuriruhtinaskunnassa vuodesta 1823 alkaen ja sittemmin itsenäisessä Suomessa rauhan aikana kuolemaan tuomitut armahdettiin muuttamalla rangaistus karkotukseksi tai elinkautiseksi kuritushuonerangaistukseksi.

Suomessa kuolemanrangaistus on poistettu laista vuonna 1949 rauhan aikana tehtyjen rikosten osalta. Koko rangaistusjärjestelmästä se on poistettu vuonna 1972. Perustuslakiin on nykyään kirjattu kuolemanrangaistuksen kielto.

Ilmeisesti viimeinen rauhan aikana teloitettu henkilö oli Tahvo Putkonen 8. heinäkuuta 1825. Pieksämäkeläinen renki Tahvo Putkonen tuomittiin miestaposta. Tuomioksi tuli kuolemantuomio kaula katkaisemalla ja hautaaminen kirkkomaan ulkopuolelle sekä 24 hopeatalarin sakot oikeuden halventamisesta, juopottelusta ja pyhärauhan rikkomisesta. Tämän jälkeen langetetut kuolemanrangaistukset muunnettiin karkotukseksi Siperiaan. Aikaisemmin kuolemanrangaistuksen täytäntöönpano oli vaihdellut eri aikoina paljonkin. Esimerkiksi keskiajalla Ruotsissa tapon saattoi sovittaa sakolla.

Vuoden 1918 sotatapahtumien yhteydessä kuolemanrangaistuksia annettiin ja pantiin täytäntöön yli 20 000. Kuolemantuomioiden laillisuus oli usein kyseenalainen. Suurin osa tuomioista annettiin pika- tai kenttäoikeuksissa, joiden toimivaltaa ei ollut perustettu lailla vaan paikallisen suojeluskunnan tai sotilasjohdon valtuutuksella. Vastaavasti punaisella puolella kuolemantuomioita antoivat kansan- ja vallankumoustuomioistuimet, joiden toimivalta ei perustunut lakiin. Ylimääräiset valtiorikostuomioistuimet asetettiin sodan päätyttyä keväällä 1918 säädetyn lain nojalla tutkimaan punavankien rikoksia, mutta niidenkin antamien kuolemantuomioiden laillisuus oli kyseenalaista. Suurin osa annetuista 555 kuolemantuomiosta annettiin osallisuudesta murhiin. Valtiopetoksesta, jonka tunnusmerkistön punaisten yrittämä vallankumous täytti, ei ollut säädetty rangaistukseksi kuolemantuomiota. Maanpetoksen tunnusmerkistö olisi vaatinut Suomen oloa sodassa, mutta tällaista ei ollut laillisessa järjestyksessä julistettu Venäjää vastaan. Toisaalta, jos Suomi olisi ollut sodassa, vangiksi saatuja venäläisiä olisi tullut kohdella sotavankeina ampumisen sijasta.

Talvi- ja jatkosodan aikana pantiin täytäntöön noin 550 kuolemanrangaistusta, joista ehkä 90 prosenttia annettiin vakoilijoille ja tuhotöiden tekijöille. Taistelutilanteissa ja niiden yhteydessä esimiehen ampumisoikeutta sotapelkuruudesta käytettiin vain joitakin kertoja. Tunnettu tapaus on aseistakieltäytyjä Arndt Pekurisen teloitus syksyllä 1941. Viimeinen kuolemanrangaistus Suomessa langetettiin ja toteutettiin vuonna 1944, kun teloitettiin kolme venäläistä sotavankia. Vuonna 1972 kuolemanrangaistus poistettiin rikoslaista myös sota-aikana tehtyjen rikosten osalta. Vuonna 1995 kuolemanrangaistuksen kielto kirjattiin perustuslakiin osana perusoikeusuudistusta

Käyttö maailmalla

Seuraavissa maissa kuolemantuomio on edelleen mahdollinen:

Afganistan, Antigua ja Barbuda, Bahama, Bahrain, Bangladesh, Barbados, Belize, Botswana, Burundi, Dominica, Egypti, Eritrea, Etelä-Korea, Etiopia, Gabon, Ghana, Guatemala, Guinea, Guyana,

Intia, Indonesia, Iran, Irak, Jamaika, Japani, Jemen, Jordania, Kamerun, Kazakhstan, Kiina, Komorit, Kongon demokraattinen tasavalta, Kuuba, Kuwait, Kirgisia, Laos, Lesotho, Libanon, Libya, Malawi, Malesia, Mongolia,

Nigeria, Oman, Pakistan, palestiinalaisalueet, Päiväntasaajan Guinea, Qatar, Ruanda, Sambia, Saudi-Arabia, Sierra Leone, Singapore, Somalia, St. Kitts ja Nevis, St. Lucia., St. Vincent ja Grenadiinit, Sudan, Swazimaa, Syyria,

Taiwan, Tadzhikistan, Tansania, Thaimaa, Trinidad ja Tobago, Tshad, Uganda, Uzbekistan, Valko-Venäjä, Vietnam, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat, Yhdysvallat sekä Zimbabwe.

Seuraavissa maissa kuolemanrangaistus on mahdollinen, mutta se voidaan määrätä vain poikkeusoloissa, esimerkiksi sodan tai konfliktin aikana.

Albania, Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Cookin saaret, El Salvador, Fidzhi, Israel, Latvia sekä Peru.

On maita, joissa kuolemanrangaistusta ei ole poistettu lainsäädännöstä, mutta teloituksista on käytännössä luovuttu. Niitä ovat:

Algeria, Benin, Brunei, Burkina Faso, Gambia, Grenada, Kenia, Keski-Afrikan tasavalta, Kongon tasavalta, Madagaskar, Malediivit, Mali, Marokko, Mauritania, Myanmar, Nauru, Niger, Papua-Uusi-Guinea, Sri Lanka, Surinam, Togo, Tonga, Tunisia sekä Venäjä.

Etyj-maat

Muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimus kieltää kuolemanrangaistuksen, ja lähes kaikki Euroopan valtiot ovat poistaneet sen käytöstä. Etyj eli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö on merkittävä alueellinen turvallisuusjärjestö, jota Euroopan unioni pitää yhtenä ihmisoikeuspolitiikan keskeisistä toimijoista. Etyj:n 55 osanottajavaltiosta vain kolme eli Uzbekistan, Valko-Venäjä ja Yhdysvallat sallii kuolemantuomion.

Uzbekistanissa ja Valko-Venäjällä ei pidetä virallista tilastoa teloituksista. Yhdysvalloissa toimeenpantiin vuonna 2004 yhteensä 59 teloitusta: 23 Texasissa, 7 Ohiossa, 6 Oklahomassa, 5 Virginiassa, 4 Pohjois-Carolinassa, 4 Etelä-Carolinassa, 2 Floridassa, 2 Alabamassa, 2 Georgiassa, 2 Nevadassa, 1 Arkansasissa ja 1 Marylandissa.

Kuolemantuomio on kielletty 12 Yhdysvaltain osavaltiossa, Alaskassa, Havaijissa, Iowassa, Länsi-Virginiassa, Mainessa, Massachusettsissa, Michiganissa, Minnesotassa, Pohjois-Dakotassa, Rhode Islandissa, Vermontissa ja Wisconsinissa. Yhdysvalloissa kuolemanrangaistuksen täytäntöönpano oli keskeytyksissä 1967–1976, kun korkein oikeus oli arvioinut kuolemanrangaistuksen "julmaksi ja epätavalliseksi" ja siten perustuslain vastaiseksi. Lakeja ja tulkintaa on sittemmin muutettu, ja kuolemanrangaistus otettu jälleen käyttöön. Kaksoismurhasta tuomittu Kenneth Lee Boyd oli tuhannes teloitettu vuoden 1976 jälkeen. Hänet teloitettiin myrkkyruiskeella 2. joulukuuta 2005. Vuoden 2004 lopussa kuolemanrangaistusta oli odottamassa 3315 henkilöä, joista 1464 oli muita kuin valkoisiksi luokiteltuja. Eräissä tutkimuksissa kuolemanrangaistukseen johtaneissa oikeudenkäynneissä on havaittu useita puutteita. Lisää tietoa löytyy artikkelista Kuolemanrangaistus Yhdysvalloissa.

Albaniassa kuolemantuomio on rauhan aikana kielletty, mutta mahdollinen sodan ja hätätilan aikana tehdyistä vakavista rikoksista. Latvia on EU:ssa poikkeus, koska siellä kuolemantuomio on mahdollinen murhasta sota-aikana. EU on aina kuolemantuomiota vastaan.

Kuolemantuomio on mahdollinen, mutta tosiasiallisesti (de facto) kielletty neljässä maassa: Kazakstanissa presidentti sääti kuolemaantuomittujen armahduksesta ja elinikäisestä vankeudesta vuoden 2004 alusta. Säädöstä noudatetaan siihen asti kunnes kuolemantuomioiden kieltäminen saadaan ratkaistuksi. Kirgisian perustuslaki sallii ampumisen joistakin rikoksista, mutta presidentti on antanut useita perättäisiä armahdussäännöksiä. Tadzikistanin laki sallii ampumisen joistakin rikoksista, mutta 30. huhtikuuta 2004 lähtien presidentin armahdus on mahdollistanut tilalle 25-vuotisen vankeuden. Venäjän laki sallii ampumisen, mutta presidentti on armahtanut vuodesta 1996. Kuolemantuomion tilalle on annettu 25 vuotta vankeutta.

Seuraavissa Etyj-maissa kuolemantuomio on kielletty: Alankomaat, Andorra, Armenia, Azerbaidzan, Belgia, Bosnia ja Hertsegovina, Bulgaria, Espanja, Georgia, Irlanti, Islanti, Italia, Itävalta, Kanada, Kreikka, Kroatia, Kypros, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Makedonian tasavalta, Malta, Moldova, Monaco, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, San Marino, Serbia ja Montenegro, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tšekki, Turkki, Turkmenistan, Ukraina, Unkari, Vatikaani, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta.

Muualla

Nykyään eniten teloituksia toimeenpannaan Kiinassa, väkilukuun suhteutettuna määrän arvellaan olevan suurin Singaporessa. Teollisuusmaista (OECD) kuolemantuomiota käytetään Yhdysvalloissa, Japanissa ja Etelä-Koreassa.

Vuonna 2004 eniten teloituksia tapahtui Kiinassa, arviolta 3400, ja seuraavaksi eniten Iranissa 159, Vietnamissa 64 ja Yhdysvalloissa 59.

Viimeisin kuolemantuomioita täytäntöönpannut Euroopan neuvoston maa oli Ukraina. Ukrainassa teloitukset olivat valtionsalaisuuksia, joista ei tiedotettu edes omaisille, eikä niistä annettu lukuja julkisuuteen. Vuonna 1996 Ukrainassa teloitettiin Amnestyn mukaan 176 ihmistä. Tuona vuonna enemmän ihmisiä teloitettiin vain Kiinassa. Teloitukset suoritettiin pistoolinlaukauksella päähän