Rikkaan perheen hulttiopoika halajaa "ennakkoperintöä" ja palkkaa murhaajan isänsä pään menoksi...

A:n sovittua X:n pojan kanssa X:n surmaamisesta palkkiota vastaan ja luvattua osan palkkiosta B:lle tämä oli lupautunut osallistumaan X:n surmaamiseen. Sen jälkeen A ja B olivat yhdessä ainakin kaksi kertaa käyneet tutustumassa X:n asuinolosuhteisiin ja valmistaneet surma-aseessa käytetyt patruunat. Tekoyönä he olivat yhdessä katkaisseet X:n taloon johtavan puhelinjohdon. Tämän jälkeen B oli odottanut A:ta, joka oli yksin käynyt ampumassa X:n, talon lähistölle pysäköidyssä autossa, toiminut paikalta poistuttaessa auton kuljettajana ja osallistunut rikoksen tekemisessä käytettyjen välineiden hävittämiseen.

Kun X:n surmaaminen oli toteutettu yhteisen suunnitelman mukaisesti tarkoituksin saada teosta luvattu palkkio ja B:n osuus rikoksen toteuttamisessa oli kokonaisuutta tarkastellen ollut huomattava, B tuomittiin murhasta tekijänä.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 29.4.1993

Raastuvanoikeus lausui virallisen syyttäjän syytteestä, johon X:n oikeudenomistajat olivat asianomistajina yhtyneet, päätöksessään muun ohella selvitetyksi, että A oli X:n pojan kanssa helmi - maaliskuussa 1992 sopinut X:n surmaamisesta palkkiota vastaan. X:n poika oli selvittänyt A:lle isänsä asuinolosuhteita ja antanut tälle muun muassa talon pohjapiirroksen. A ja B olivat tämän jälkeen yksissä tuumin päättäneet A:n X:n pojan kanssa tekemän sopimuksen mukaisesti surmata X:n siten, että A oli luvannut osan hänelle tulevasta palkkiosta B:lle. A ja B olivat yhdessä B:n varastolla ladanneet vanhoista panoksista saamallaan ruudilla 7,63 väljyisiä panoksia, jotta 7,65 väljyisellä piipulla varustettuun aseeseen ei jäisi rihlojen jälkiä. Maalis - huhtikuussa 1992 A ja B olivat käyneet kaksi kertaa X:n asunnolla, jolloin jo jälkimmäisellä kerralla oli ollut tarkoitus surmata X aikeen jäädessä kuitenkin toteuttamatta taloudenhoitajan avattua A:lle oven.

Aamuyöllä 24.4.1992 kello 03.30 - 03.35 A ja B olivat varustauduttuaan köydellä, vasaralla, sorkkaraudalla, pihdeillä ja kumpikin ampuma-aseella yksissä tuumin tahallaan surmanneet X:n siten, että he olivat ensin yhdessä pihdeillä katkaisseet X:n asuintaloon johtavan puhelinjohdon vedettyään johdon alas sen ylitse heitetyllä vasaraan sidotulla köydellä. A oli sopinut B:n kanssa, että tämä odottaa häntä A:n auto valmiiksi käynnistettynä. Sen jälkeen A oli kiivennyt paloportaita pitkin kaksikerroksisen talon toisessa kerroksessa sijaitsevan X:n makuuhuoneen parvekkeelle ja rikottuaan makuuhuoneeseen johtavan parvekkeen oven lasin tahallaan surmannut makuuhuoneessa yöpukeissa olleen X:n ampumalla 7,65 väljyydellä varustetulla aseella neljä laukausta tätä kohti luotien osuessa rintakehän yläosaan, oikeaan pakaraan ja kaulaan.

Surmaamisen jälkeen A ja B olivat välittömästi autolla poistuneet paikalta B:n toimiessa kuljettajana. A ja B olivat yhdessä hävittäneet käyttämänsä varusteet sekä puhdistaneet A:n auton. A:n käyttämään aseeseen oli surmaamisen jälkeen vaihdettu B:n aseesta piippu.

Raastuvanoikeus on katsonut, että A ja B olivat menetelleet syytteessä kerrotulla tavalla. A:n ja B:n välillä oli ollut selkeästi todettavaa yhteisymmärrystä ja yksituumaisuutta ennen tekoa, sen aikana ja teon jälkeen rikoksen peittämiseksi. Teko oli tapahtunut omanvoitonpyynnöstä palkkion saamiseksi. X:n pojan lupaaman palkkion suuruutta ei ollut kyetty täsmällisesti määrittelemään, mutta se oli kuitenkin tullut selkeästi luvatuksi. X:n surmaamista oli, sen kohdistuttua iäkkääseen ja liikuntarajoitteeseen henkilöön, pidettävä kokonaisuutena arvostellen erityisen törkeänä.

Sen vuoksi raastuvanoikeus, samalla kun A tuomittiin murhasta ja X:n poika yllytyksestä murhaan kumpikin elinkaudeksi vankeuteen, rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla tuomitsi B:lle murhasta ja hänen syykseen samalla luetuista muista rikoksista yhteiseksi rangaistukseksi elinkautisen vankeusrangaistuksen. Lisäksi B velvoitettiin yhteisvastuullisesti A:n ja X:n pojan kanssa suorittamaan valtiolle erinäisiä korvauksia.

Helsingin hovioikeuden tuomio 24.2.1994

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi muun muassa B oli saattanut jutun, lausui, toimitettuaan asiassa suullisen käsittelyn, B:n kohdalta nyt kysymyksessä olevilta osin selvitetyksi, ettei B ollut ollut läsnä X:n pojan ja A:n välillä X:n surmaamisesta käydyissä keskusteluissa. A oli kuitenkin erään jutussa kuullun todistajan kertomuksen mukaan jo viimeistään helmikuussa 1992 ehdottanut B:lle osallistumista X:n surmaamiseen. Kuultujen todistajien kertomuksista kävi ilmi, että A ja B olivat viimeistään maaliskuussa 1992 keskenään lopullisesti sopineet X:n surmaamisesta ja B:n osallistumisesta teon toteuttamiseen.

Vaikka B:n osuus varsinaiseen rikoksen suunnitteluun oli jäänyt jossakin määrin epäselväksi, B oli ainakin sopinut A:n kanssa surmaamisen toteuttamisesta ampumalla sekä siitä, että tekoaseessa käytettäisiin sen kaliiperia pienempiä luoteja tekoaseen jäljittämisen vaikeuttamiseksi. A ja B olivat myös etukäteen sopineet B:lle tulevasta palkkiosta, jonka määrästä he tosin olivat kertoneet ristiriitaisesti, ja B:n tulemisesta mukaan rikosta tehtäessä.

A ja B olivat yhdessä käyneet X:n talolla ainakin kaksi kertaa ennen tekopäivää tutustumassa tekopaikan olosuhteisiin. A ja B olivat ennakolta laaditun suunnitelman mukaisesti valmistaneet tekoaseessa käytetyt patruunat B:n hallitsemissa varastotiloissa. Tekoyönä hieman ennen X:n surmaamista B oli yhdessä A:n kanssa katkaissut X:n taloon johtavan puhelinlinjan. B oli A:n surmatessa X:n odottanut tätä talon lähistölle pysäköidyn auton luona nopean paon varmistamiseksi ja tämän jälkeen toiminut kuljettajana tekopaikan läheisyydestä poistuttaessa. B oli teon jälkeen osallistunut sen jälkien peittämiseen muun muassa luovuttamalla A:lle oman aseensa piipun tekoaseeseen vaihdettavaksi sekä olemalla mukana teossa käytettyjen ampumatarpeiden ja muiden tekovälineiden hävittämisessä.

B oli tosin kertonut toimineensa painostuksen alaisena ja pelänneensä A:ta erityisesti perheensä puolesta. B oli kuitenkin hyväksynyt suunnitellun teon ja ollut sitä kerrotuin tavoin valmistelemassa. Siitä päätellen, että B oli kertonut muillekin henkilöille suunnitellusta teosta, ei B ollut suhtautunut siihen mitenkään vastahakoisesti. B:n aktiivisuus oli johtunut myös siitä, että A oli luvannut hänelle palkkion. B oli liikuntarajoitteisena henkilönä jäänyt odottamaan autolle. B:n mukanaolo ja osallistuminen oli kuitenkin ollut tarpeellinen surmaamisrikoksen tekemisessä. B oli tekijäkumppanina ollut mukana valmistelemassa ja suunnittelemassa rikosta eikä häntä voitu katsoa avunantajaksi sillä perusteella, että A yksin suoritti varsinaisen ampumisen.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei ollut syytä muuttaa raastuvanoikeuden päätöksen lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Liukko, Monika Kuhlefelt (eri mieltä) ja Risto Hänninen. Esittelijä Kimmo Vanne (mietintö).

Eri mieltä ollut jäsen, hovioikeudenneuvos Kuhlefelt lausui esittelijän ehdotuksen hyväksyen, että esitetyn selvityksen mukaan B ei ollut ollut läsnä A:n keskustellessa X:n surmaamisesta tämän pojan kanssa. A oli yksin hankkinut X:n pojalta tarvitsemansa tiedot X:n asuinolosuhteista. A oli X:n pojan kanssa käymiensä keskustelujen johdosta päättänyt palkkiota vastaan ampumalla surmata X:n. A oli surmaamispäätöksen tehtyään ryhtynyt etsimään tekokumppania ja pyytänyt ensin useita kertoja erästä tuttavaansa osallistumaan tekoon. Tämän tuttavan kieltäydyttyä A oli ottanut yhteyden B:hen. Tämä oli kertonut suostuneensa A:n esitykseen, koska A oli uhannut häntä ja hänen perhettään väkivallalla. A:n ja B:n kertomuksista ilmeni, että A oli ollut takaajana B:n noin 80 000 markan määräisessä velassa, jota B ei ollut pystynyt maksamaan. A oli luvannut B:lle tekoon osallistumisesta palkkion, jonka määrästä A ja B olivat kertoneet ristiriitaisesti. Esitetystä selvityksestä ei ilmennyt tarkasti, milloin A oli suostutellut B:n osallistumaan tekoon. Kuultujen todistajien kertomuksista kävi kuitenkin ilmi, että tämä oli tapahtunut viimeistään maaliskuussa 1992.

B oli ennen tekoa tullut tietoiseksi A:n suunnitelmasta ja siitäkin, että A:n aseessa käytettäisiin sen kaliiperia pienempiä luoteja aseen jäljittämisen vaikeuttamiseksi. Esitetty selvitys ei kuitenkaan osoittanut, että B olisi osallistunut rikoksen varsinaiseen suunnitteluun.

A ja B olivat yhdessä käyneet X:n omakotitalon pihalla ainakin kaksi kertaa ennen tekopäivää tutustumassa tekopaikan olosuhteisiin. A ja B olivat yhdessä valmistaneet A:n aseessa käytettävät panokset B:n käytössä olleissa varastotiloissa. Tekoyönä hieman ennen X:n surmaamista B oli yhdessä A:n kanssa katkaissut omakotitalon puhelinjohdot. Tämän jälkeen A oli lähtenyt toteuttamaan suunnitelmaansa B:n siirtyessä odottamaan A:ta omakotitalon lähistölle pysäköidyn auton luokse nopean paon varmistamiseksi. A:n surmattua X:n B oli toiminut auton kuljettajana tekopaikan läheisyydestä poistuttaessa. B oli teon jälkeen osallistunut sen jälkien peittämiseen muun maussa luovuttamalla A:lle oman aseensa piipun tekoaseeseen vaihdettavaksi sekä olemalla mukana ampumatarpeiden ja muiden tekovälineiden hävittämisessä.

A oli siis surmannut X:n yksin B:n olematta läsnä itse tekopaikalla. Vaikka B oli edellä kerrotuin tavoin myötävaikuttanut rikoksen toteuttamiseen ja salaamiseen, hänen osuutensa rikoksen suorittamisessa ei ollut ollut niin merkittävä, että hänen voitaisiin katsoa syyllistyneen siihen tekijänä. B oli kuitenkin kerrotulla menettelyllään tahallaan edistänyt A:n suorittamaa surmaamisrikosta.

Surmaaminen oli tapahtunut vakaasta harkinnasta ja omanvoitonpyynnöstä ja sitä oli myös ottaen huomioon rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan pidettävä erityisen törkeänä. Kun B oli tästä tietoisena ja myös osaltaan luvatun palkkion toivossa ja siten omanvoitonpyynnöstä edistänyt surmaamisrikosta, hänen oli katsottava syyllistyneen avunantoon murhaan.

Näillä perusteilla hovioikeuden erimielinen jäsen tuomitsi B:n avunannosta murhaan ja hänen syykseen luetuista muista rikoksista yhteiseen 12 vuoden vankeusrangaistukseen, josta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettävä vapaudenmenetysaikaa vastaavat 1 vuosi 6 kuukautta 24 päivää.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

B:lle myönnettiin 21.6.1994 valituslupa murhaa koskevalta osalta. B vaati valituksessaan, että hänen katsotaan syyllistyneen vain avunantoon tappoon ja että tuomittu rangaistus joka tapauksessa lievennetään määräaikaiseksi vankeusrangaistukseksi.

Virallinen syyttäjä antoi pyydetyn vastauksen. X:n oikeudenomistajat eivät käyttäneet heille varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 26.6.1995

Perustelut

B on hovioikeuden toteamin tavoin hyväksynyt suunnitellun surmaamisteon ja osallistunut sen valmisteluun ja toteuttamiseen sekä jälkien peittämiseen. B:n väitteelle siitä, että hän olisi A:n uhkausten takia ollut pakotettu osallistumaan tekoon sen vuoksi, että hänen lainansa oli hoitamattomana jäämässä sen takaajana olleen A:n maksettavaksi, ei löydy jutussa esitetystä selvityksestä riittävää tukea. Jutussa on päinvastoin selvitetty, että B on kertonut suunnitellusta teosta muillekin henkilöille tavalla, joka osoittaa, ettei hän ole suhtautunut siihen torjuvasti, vaan pikemminkin hyväksyvästi tuomalla esille palkkiota vastaan suoritettavan teon taloudellisen tilanteensa korjaamiskeinona. B ei siten ole joutunut osallistumaan tekoon vastoin tahtoaan A:n uhkausten pakottamana, vaan hän on ollut mukana sen toteuttamisessa yhteisymmärryksessä A:n kanssa syntyneen suunnitelman pohjalta päämääränään teosta myöhemmin maksettavaksi luvatun palkkion saaminen. A on tosin yksin ampunut X:n surmanneet laukaukset. Se, miten A ja B ovat yhdessä suoritetun puhelinjohtojen katkaisemisen jälkeen kumpikin tahollaan toimineet, on kuitenkin perustunut heidän keskenään surmaamisteon lopullista toteuttamista varten sopimaansa tehtävien jakoon. Sen mukaan A:n oli suoritettava ampuminen ja B:n siirryttävä etukäteen autoon nopean paon varmistamiseksi. Tällainen tehtävien jako on ollut tekotapaan ja olosuhteisiin nähden luonnollinen ja B:n liikuntarajoitteisuuden vuoksi myös tarkoituksenmukainen. B:n osuus rikoksen toteuttamisessa on kokonaisuutta tarkastellen ollut huomattava.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että B on yhdessä A:n kanssa heidän yhteisen suunnitelmansa mukaisesti osallistunut X:n surmaamiseen tekijänä eikä vain avunantajana.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Paaskoski, Krook, Pellinen ja Hidén. Esittelijä Pekka Turunen.